Julkaistu: 11.03.2004
Arvostelija: Mika Roth
Osmose
Meksikolaisen brutaalimman death metallin lippua ylväästi kantava Ravager julkaisi vuosina 2001 – 2003 kolme levyä, joista ensimmäinen oli tosin Demonizedin kanssa kasattu splitti. Nähtävästi tiukka tahti ei ainakaan lujittanut yhtyeen sisäisiä siteitä sillä tämän viimeisimmän levyn ilmestyessä bändi on jo muuttunut historiaksi ”henkilökohtaisten ongelmien ja musiikillisten erimielisyyksien johdosta”. Basisti/vokalisti Antimo Buonnano ja rumpali Oscar Garcia ehtivät jo tässä välissä perustaa uuden kuolonretkueen nimeltä Hacavitz, mutta tällä kertaa keskitymme vielä Ravagerin viime vaiheisiin.
Vuonna 1997 perustetun kolmikon joutsenrääynnäksi jäänyt Naxzgul Rising on alusta loppuun asti erittäin rauhatonta ja väkivaltaista runttausta jossa tyylipisteitä ei jaella, iskupisteitä kylläkin. Alkuun menoa haittaa hieman liiallinen yksipuolisuus sillä yhtye ei todellakaan usko varioimisen voimaan vaan iskee nyrkkinsä aina siihen samaan seinään. Raskas runttaus joka alkuun tuntuu liiankin kaoottiselta saa aivan kuin huomaamatta kehykset ympärilleen ja pääosin viiden minuutin kummankin puolen kestävät sävellykset omaavat juuri sen tarvittavan määrän A-luokan riffejä jotka lunastavat paljon heikompien jaksojen syntejä, mutta ei tässä kyllä plussan puolelle missään vaiheessa päästä.
Laulukieleksi on valittu englanti, vaikka eipä tuolla ole juuri väliä sillä Buannanon raskaasta ärjymisestä ei sanoja pysty erittelemään. Ainoan alkuperäisjäsenen, kitaroista vastaavan Samuel Oliveran tavoite tuntuu olevan mahdollisimman suuren äänivallin aikaansaaminen ja kohtalaisesti mies missiossaan onnistuukin. Kappaleiden sekaan ripotellut soolot ovat keskivertoa ilkeämpää sorttia antaen mukavasti lisäpotkua muuten tahmeahkolle mätkeelle. Rummut nakuttavat tasaiseen tahtiin taustalla enemmän tuplabasareilla kuin ilman, lievä huojunta temmossa ottaa tosin joissain kohdin hieman korvaan.
Ravager kierrättää niitä samoja elementtejä joista miltei kaikki genren levyt on taottu, ja omia tuomisia on sekaan viskattu äärimmäisen säästellen. Tämä yksipuolisuus alkaa ikävä kyllä etenkin loppua kohden puuduttamaan todella pahasti eikä pitkäsoitto pysty ylläpitämään jännitteitään. Tämä pannukakku lässähtää pahemman kerran, ja käteen ei jää edes sitä mitä alussa hieman lupailtiin. Ei tätä sotaa näin käydä, pojat.