Jori Larres: Dimensions

Post-Rift

Helsinkiläinen Jori Larres ei näytä tuntevan tarvetta julkaisuvauhtinsa minkäänlaiselle hidastamiselle, joten seitsemäs pitkäsoitto sitten vuoden 2019 alun on tiukka tosiasia. Alkuvuodesta ilmestynyt edeltäjä Waves vei Larresin elektronista ja toisinaan hyvinkin elokuvamaista instrumentaalimusiikkia jälleen karsitumpaan sekä moni tavoin minimalistisempaan suuntaan. Samainen kehitys jatkuu ja jalostuu Dimensionsin kahdeksalla raidalla, joilla kuullaan totuttuun tapaan myös kokeellisempia osuuksia.

Vähäeleinen pienuus ja hillitty harmonisuus ovat muodostuneet Larresin tavaramerkeiksi, joiden äärellä on – jälleen kerran – nostettava esiin vertailut ambientin suuren luojamestarin, Brian Enon, suuntaan. Enon tavoin Larres on jo aikaa sitten oppinut löytämään ja poimimaan ne muutamat äänet, nuotit ja hetket, joista muokataan kärsivällisellä työllä kokonaisia äänigalakseja. Foldin sävyisässä tuikkeessa on näin kaikki tarvittava ja Diabonalin väkevämmät elektrorytmit sekä tronmaiset syntetisaattorisiivet mahtuvat yllättävän pieneen tilaan. Pieni voi olla suurta, suuri voi olla lähes huomaamatonta.

Larresin kyky kääntää mittakaavat kuin huomaamatta päälaelleen toimiikin kerran toisensa jälkeen, vaikka mikään ei ole kaavapapereissa olennaisesti muuttunut sitten vuoden 2020 Theory Of -albumin. Jo tuolloin tekijä oli kiinnostunut multiversumihypoteesista ja saman ulottuvuuksienvälisen kvarkkirallin kaikuja voi nytkin havaita niin halutessaan vaikkapa Transformin sc-fi henkisistä sykähdyksistä ja Ritualsin hellästi kiertyvistä rakenteista. Entä mitä Asymmetryn pariminuuttinen välkähtele ja värähtely sitten edustaa, tai mihin lopun särisevä Shallow lopulta johtaa? Kuulijalle annetaan ajateltavaa, mutta häntä ei pakoteta toisaalta mihinkään tiettyyn suuntaan.

Teoriat voi ottaa sydämeensä, tai sitten voi vain nauttia äänten aalloista. Nämä taiten ohjatut ja jalostetut äänet eivät koskaan niinkään haasta kuulijaansa, vaan ennemminkin pyrkivät johdattelemaan hänet syvemmälle ääniversumeihin, rajattomien mahdollisuuksien ihmemaihin, joissa aika on menettänyt aiemman merkityksensä kaiken olevaisen diktaattorina.