Pystyyn Kuolleet Hipit: Päästä Irti

Omakustanne

Pystyyn Kuolleet Hipit julkaisi kolmannen albuminsa osapuilleen vuosikymmen ensikeikkansa jälkeen, joten ilmassa on historian siipien havinaa. Kokemusta on kertynyt vuosien saatossa ja jos loppuvuodesta 2021 ilmestynyt edellinen pitkäsoitto Luutarhan kukat nyt olikin hiukan murheiluun taipuvainen paketti rockin, metalin, rapin, punkin ja ties minkä muun mäiskeen rosoilua, niin ainakin rytinässä riitti.

Uudella kiekolla narut ja tuotantopuoli on pidetty visusti omissa käsissä, eikä artistin maksaessa juhlat ole tarvinnut tehdä turhia kompromisseja tai vesitettyjä välimalleja. Rockin puolelle tämäkin kiekko mielestäni kallistuu, kaikkine rankkoine soundeineen ja rapaisine reunoineen, eikä autenttinen fiilis ole taatusti syntynyt vahingossa. Saatesanoissa korostetaan yhtyeen voimaa nimenomaan livetilanteissa, eikä näitä vetoja ole vaikea kuvitella hikisiltä lauteilta kajahteleviksi, joten oleellinen tuntuu löytyneen ongelmitta ominkin voimin.

Viime syksynä julkaistun Mee Bommaa / Olo -tuplasinkun B-puoleksi sysätty Olo on kaikkine AC/DC-viboineen edelleen täyttä asiaa ja siivu nousee vaivatta albumin vahvempaan kaartiin. Heti edellisen perään kuultava sinkkuraita Tiikerin silmät nostaa keskilevyn korkean laadun harjannetta entisestään ja hieman myöhemmin rinta rottingilla maisemaan kajahtava Manse Rock City kruunaa paketin kissmäisen louhinnan apupyörillä.

Eihän tässä rockin murikoista mitään uutta veistosta kilkuteta esiin, mutta komeaa ja messevää on silti. Onnistumisten koriin kopsahtaa myös alkukesän sinkku Kohti tulta, jolla meno äityy metallisimmaksi mahdolliseksi. PKH pitääkin vauhdin kohdillaan, mutta ei piiskaa heppaansa hengiltä, vaan antaa välillä groovekkaamman menon sotkea myös linjoja.