Treeball: National Treasure

Stupido

Klassista kitarapoppia sotkettuna hetkittäin voimapopin mausteisiin on käsittääkseni kaiken aikaa ollut tuottajan pallilla monessa yhteydessä nähdyn Nick Trianiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin pystyyn laittaman Treeballin musiikillisena kaavana. Jos ja kun näin on, ei bändin kakkoslevy National Treasure tuo kaavaan sen kummempia muutoksia, mutta valitsemallaan tiellä yhtye on hyvin valmiin kuuloinen ja 12-raitaista kiekkoa pyörittelee soittimessaan mielellään. Ehkä tuota voimapopmausteisuutta (jos sitä nyt paljon alunperinkään oli) on entisestään supistettu... Paljon popdiggareiden kiitosta keränneen ensilevynsä The Strawberry Blonde School Of Class lisäksi yhtyeeltä on julkaistu loppuvuodesta 2003 Desibelissäkin kommentoitu A Cat Formation Of A Mouse -vinyylieepee. Pavementiä ja Teenage Fanclubia yhtyeen vaikuttajiksi nostaneessa arviossaan toimittaja Jokirinne latasi odotuksia bändin tulevaan Kansallisaarteeseen, nyt selviää miten Helsinkiläisviisikko vastaa.

Treeball vastaa hyvin, NT on levynä kompakti, yhtenäinen ja viihdyttävä tunteikkaan kitarapopin kokonaisuus. Yhtyeen leimaavimpana piirteenä on yhä ja edelleen Nickin ja Astrid Swanin vuoroveto vokaaleissa, jota tuetaan kitaroilla, koskettimilla ja kevyellä kädellä soittavalla rytmiryhmällä. Hurmaavat melodiat ja läpikuultavan positiivinen henki nostaa hymyn huulille ja saa pyörittelemään päätä autuaasti musiikin tahtiin. Jo levyn avaavat Monkeys ja vielä edellistäkin tunteellisempi When Jimmy Met Frankie lupaavat levystä muodostuvan varsin nautinnollisen kuuntelukokemuksen. Kotisivuilla Nick kertoo yhtyeen olleen levyn äänityksissä todella itsevarmalla otteella liikkeellä ja jotenkin levyltä paistaakin selkeä näkemys ja usko omiin kappaleisiin. Suomen terävimmän radiokanavan Radio Helsingin tiukassa soitossa viimeksi mainitun lisäksi olleet hissutteleva Bolivian Adventure sekä klassisen kaunis popkaunokainen Definition Of Pop jatkavat levyn hittikimaraa. Helisevillä koskettimilla kulkevalla Bluella viimeistään saa meikäläisen nostamaan Astridin Nina Perssonia muistuttavan laulun yhtyeen kirkkaimmaksi tähdeksi. Kuulostaa vuosi vuodelta vakuuttavammalta enkä (enää) epäile yhtyeen suunnittelemaa kansainvälisen huomion saamista. Vastauspuheenvuorona Bluen hivelyille Nick aloittaa uneliaalla Nothing Left On The Shelfllä, saaden Astridin mukaan kertosäkeessä. Huuliharppu on ihana!

Leikkisästi sijaltaan nouseva ja hiippaillen etenevä Noir, vauhdikkaasti nytkähtelevä pikainen The Bomb sekä keinuva kaunokainen Your Dream eivät jää jälkeen alun materiaalista. Levy on alusta loppuun tasapainossa ja rima on pidetty korkealla. Astridin biisit Blue, Your Dream sekä levyn päättävä The Beginning ovat Trianin biisejä kehräävämpiä ja pehmeämpiä, tuoden levylle monipuolistavaa vastapainoa Nickin astetta rockaavammin juokseviin ralleihin kuten The Bomb ja mainio Fulsome. Hissutteleva Long Road kasvaa loppua kohden efektiseen loppujuoksutukseen kun taas päätöskappale The Beginning kuiskailee lempeitä lauseita korvaan. ...you can’t run or you can’t hide from love. Loppuun vielä pientä piiloraidan tynkää... National Treasure on levy, johon kannattaa syventyä kaikessa rauhassa, keskittymällä levystä saa parhaimmat fiilikset irti. Suosittelen.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 15.11.2004:

Pisteet:

Tämä plätty on totisesti kasvanut pään sisällä. Alussa levy kuulosti itse asiassa hiukan tyhmältä, mutta useat kotimaiset "vakavat" poppiorkesterit päätyvät melankoliassaan ennemmin tai myöhemmin tahattomasti juuri sinne naiiville puolelle mikä tahallisena tällä levyllä kuulostaa niin viehättävältä. Tässä vinkuörinämetallipellejen maassa tämä ei kyllä koskaan saavuta mitään suosiota, mutta ulkomailla näkyy pyyhkivän palloillakin...