Flophouse Phonics: Holiday Highliner

Omakustanne

Helsinkiläinen Flophouse Phonics nousi listoillani korkealle, kun loppuvuodesta 2019 piti pohtia seuraavan vuoden ja mahdollisesti vuosien kotimaisia rock’n’rollin uusia kärkiä. No, maailmahan muuttui sitten alkuvuodesta 2020 melkoisesti ja Flophouse Phonicsin räyhäisän riemukas rock jäi tuossa kaikessa kuohunnassa kenties tarpeettoman niukalle huomiolle.

Viime vuoden lopulla bändi katkaisi viimein hiljaisuuden julkaisurintamalla, kun reilu kaksiminuuttinen boogiebilerockin täsmäpommi Money to Burn toräytteli saksofonia, takoi pianoa ja junttasi rytmiään tiskiin vimmaisesti. Nyt sinkku on saanut kaverikseen yhdeksän muuta raitaa, joten kiinnittäkää turvavyönne – tästä tulee melkoinen lomareissu. Rock häärii kaikkeen ehtiväisenä ja kovin svengaavana matkanjohtajana, jytinästä ja groovejyrästä vastaa peräti kuusihenkinen yhtye, jota täydentää tällä albumilla kaiken kukkuraksi kolmen lisätorven apujoukko.

Holiday Highliner on kuin täydellinen safarimatka alkuperäisen, alkuvoimaisen ja toisinaan jopa alkukantaisen rockin ihmemaahan. Rock johdattaa kuulijansa hyvinkin erilaisiin ympäristöihin, tilanteisiin ja juhliin, joissa kravatti kiristä eikä kenkä purista. Torvia kuullaan paljon, mutta myös peruslohkareet basso-kitara-rummut -akselilla ovat kunnossa, minkä lisäksi laulu on eloisan voimakasta.

Zanzibar ruuvaa itsensä rikkaaseen multaan hurjalla voimalla, kun taas Rock City hilluu rahdun urbaanimmassa ympäristössä. Mieleen nousevat paritkin legendaariset brittiorkat, jotka ovat lähteneet kauhomaan mausteita rokkisoppaansa mm. Karibian suunnilta, mutta FP:n soosi on aina ensisijaisesti rokkivetoista. Vauhti on kovaa, tyyli perinteistä ja hymyhän nousee kroonisesti suupieliin, koska nyt ei suotta murheilla.

Entä kestääkö kamelin selkä jatkuvaa vyörytystä ja jytäävää biletystä? Kyllä, sanoisin minä. Edes nimensä veroinen Hardcore Soul ei pamahda (väärästä) seinästä ulos, vaan pystyy suuntaamaan huiman energisyytensä viihdyttäväksi, vaikuttavaksi ja koukuttavaksi rock’n’rollin vuoristoratakokemukseksi. Värikkyys on yksi avainsana, rytmiltään veikeän Side Effectsin vetäessä yhteen suuntaan ja Will You Stay for Breakfastin mahdollisesti lähes vastakkaiseen. Kaikenlaista koetaan ja montaa suuntaa kokeillaan, mutta kaikkea sitoo yhteen bändin soundi, sen tapa luoda mekkalaa. Hauskaa on ja hilpeää, mutta toisaalta soittajat myös antavat tilaa toinen toisilleen.