Kasvu: Kasvu

Omakustanne

Kasvu julkaisi albuminsa jo alkuvuodesta ainakin digitaalisesti, mutta fyysinen kopio saapui Desibeli.netin toimitukseen vasta helteiden myötä. Vaan kun kyseessä on ”rakkauskirje luonnon monimuotoisuudelle”, päätin tarttua hiukan yli-ikäiseen albumiin.

Yhtyeen musiikki on kiistatta moneen ehtiväistä, eikä näitä yhtätoista raitaa tunnu monesti sitovan yhteen muu kuin aihepiirinsä: kotoinen luontomme. Kansanmusiikki on yksi mainio lähtöpiste musiikkia tarkemmin kuvattaessa, mutta ennen kuin tartutte kanteleisiin ja väiskeihin, niin lisättäköön lajitunnistukseen oitis myös laulaja/lauluntekijä -tyyppinen folkpop, runolaulanta modernein lisukkein, sekä tietysti progehtava ja sähköisempi ote.

Tuntuuko näin mahdottoman laaja kattaus kenties jo tarpeettomankin rikkaalta? Tunnen kieltämättä usein samoin, mutta on levyllä myös loistonsa hetket, sekä perustelunsa kaikelle kuultavalle. Olkoon tämä kasvun paikka siis useammallakin tavalla ja tasolla, koska rikkainta ja villeintä meno on usein juuri siellä pientareilla sekä sivustoilla, myös luonnon ollessa kyseessä.

Kasvu haluaa vaalia monimuotoisuutta, niin luonnon kuin musiikinkin saralla. Niinpä pitkäsoitolla ei ole sen tarkempia sääntöjä, rajoja tai dogmia, vaan kaikki saa tapahtua vapaan evoluution käsissä muotoutuvana sattumusten sarjana – tai näin ainakin itse koen kuulemani. Kaunis Kehtolaulu perhosille lehahtaa kevein siivin tyystin omaan suuntaansa, mutten voi olla viehättymättä lasten (?) lausumista riveistä ja heleän leikkisästä musiikista. Sieniretki astahtelee mättäältä mättäälle vanhan runomitan ja akustisten soitinten värittäessä polkua, jolla riittää ihailtavaa, kuultavaa ja nautittavaa.

Kasvu kasvaakin moneen suuntaan, rönsyilee rikkaasti ja puhkeaa arvaamattomiin kukkiin missä vain olosuhteet ovat suosiolliset. En kuitenkaan näe alkuräjähdysmäistä kokonaisuutta kovinkaan ehyenä, eikä yhtye hyödynnä musiikillisessa mielessä materiaalinsa herkullisia hedelmiä läheskään optimaalisesti. Mainio melodia kelpaa hetkeksi, kunnes se sysätään nopeasti sivuun tai haivutetaan kadoksiin. Laulussa/vokaaleissa hetken taika johtaa pois ns. perinteisistä musiikin muodoista, mutta ei toisaalta polskahda altaan syväänkään päähän. Taidemusiikiksi tämä on kovin perinteistä, ja rahdun verran sirpaloituvan luonteista taas perinteisemmäksi musiikiksi.

Olenko siis yksinkertaistetumman ja ’tylsemmän’ tyylin kannattaja? En välttämättä, mutta jos Kasvu haluaa kasvaa raamejaan suuremmaksi, olisi sen mielestäni joko räjäytettävä kaikki entistäkin rohkeammin osiinsa, tai sitten karsia ja luoda pienempiä, ehyempiä ja sopuisampia kokonaisuuksia. Mutta tämähän nyt on vain yksi mielipide miljardien maailmassa.