Poko

Suudelmittaren alaotsikko kertoo osuvasti Ville Leinosen tuoreen soololevyn sisällöstä. Balladeja metsäpoluilta ja merten rannoilta, juuri näitä ovat Villen matkoilta ja romanttisesta luonteesta kumpuavat kappaleet. Yhtyeistään Valumon kanssa Ville rockaa, Unilehdon keikoilla osaan levyn materiaalista on voinut törmätä, mutta ennen kaikkea Suudelmitar on Villen henkilökohtainen käsikirjoitus kauniista ja koskettavasta iskelmästä, niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin mausteilla. Äänite äänimaisemointiin ja visuaalisiin makuuhuonetaideteoksiin, kuten Ville toteaa studiopäiväkirjoissaan. Toinen osuva määritelmä on Villen kuvaus levyyn tavoitellusta tunnelmasta; keijukaiskarnevaalitunnelmaan päästään etenkin Pekka Laineen mainiosti psykedeelisiksi chanson -raidoiksi nimeämillä Hiljaa ui Malawée- ja Lentosuudelmat -kappaleilla sekä zorbas -tunnelmissa fiilistelevällä Luunvalkoisilla purjeilla, jossa Villeä säestää kaveripiirin muodostama kuoro hetkittäin hyvinkin hilpeissä tunnelmissa. Purjeiden äänityksiin on vielä tahallaan ujutettu porukan studioiloittelua, jossa pääasiakin (miltei) jää hyväntuulisuuden alle. Villen mies ja kitara -soolot ovat puolestaan riipaisevan kauniita musiikillisia rakkaudentunnustuksia Luojalle – kuten (minun korvaani) aamurukousta laivan partaalla kuohuja tuijottaen käsittelevä Kiitoslaulu – tai iskelmäprinssin runollisia maalailuja rakastettuineen tunnelmoivat Suudelmitar ja Dans ma cabane sekä pohjoista romantiikkaa uneliaasti herkistelevä Lumiaurojen laulu ja niin edelleen... Elissa Määttäsen kanssa tunnelmoitu Wien nostaa ensisävelistä hymyn huulille, tunnelma on kuin risteilyaluksella, tosin aamuyöstä ja jossain kahvilassa kahden. Ja sitten kannelle kuuta katsomaan...

Myös Leinosen sydäntäsärkevään ja herkkään laulutapaan olennaisesti kuuluva kohtalokkuus paistaa Suudelmittarella; esimerkiksi nimibiisi Suudelmitar sekä Hiljaa ui Malawée etenevät tunteella melankolisesti, jopa mahtipontisesti, monessa mielessä erittäin Etelä-Eurooppalaisen tulisesti. Levylle on täydellisyyttä hipoen osattu rakentaa tunnelmia puhaltimilla huiluista flyygelitorveen, akustisilla kielisoittimilla kontrabassosta sitariin sekä lyömillä ja jopa tanssilla. Muutamina instrumentaalien kohokohtina voi mainita Dans ma cabanen uneliaan huilun, Hiljaa ui Malawéen corrida-henkiset puhaltimet ja Lari Aaltosen sitarin sekä Lentosuudelmien gongat. Pääasia kuitenkin pysyy selvästi päällimäisenä: akustinen kitara ja Leinosen upea laulu. Kun Ville Raastinlaulut -levyllään tuuletti tunteiden kaappeja raivon ja pimeän puolen osalta, on Suudelmittarella angstit käsitelty ja haudattu. Tällä kymmenen kappaleen kokonaisuudella Ville tuo esiin juuri sitä ominta sekä herkkää että tulisen romanttista puoltaan. Ei kukaan toinen tee Suomessa näin kaunista ja koskettavaa iskelmää, jossa intohimo suorastaan väreilee, vaihtuen kaihon kimalteleviin kyyneliin ja ystävien keskeiseen ilonpitoon. Tai jos tekee, kertokaa siitä ihmeessä minullekin. Liekin Korppi -levyn ollessa vuoden 2003 tunteikkaan popmusiikin tapauksia, on Suudelmitar tämän vuoden ehdoton hankinta. Ja muistakaatten nämä Villen sanat: Ilman kynttilöitä kuuntelua ei ole lupa harjoittaa.