Jyrki Härkönen: Tummaa ja vaaleaa

Omakustanne

Jyrki Härkönen on musiikin urakoitsija ja trubaduuri, jonka keikkasetissä on tilaa rockin eri vuosikymmenten helmille. Tummaa ja vaaleaa on saatekirjeen mukaan peräti kahdeskymmenes äänite ja herran kotisivuilta löytyvä levytysluettelo antaa 153 raidan listan tutkailtavaksi, eli hartioita löytyy ainakin riittämiin.

Maailman muututtua Härkönenkin on päätynyt tekemään kaiken hartiapankin voimin ja tuoreella albumilla kuullaan vain herran itsensä soittoa sekä laulua. Keikoista kun saa vain niin paljon rahaa, eikä sillä palkata näinä päivinä enää taustaorkesteria. Muuttuneet olosuhteet ovat myös tehneet uudesta kiekosta erittäin trubaduurimaisen paketin, jossa keskiöön nousee mies & kitara hengen toistaessa rockin vapautta.

Albumin mitat ovat suorastaan hulppeat, koska näinä päivinä ei vastaan tule enää kovinkaan montaa tunnin pituista tai kahdenkymmenen raidan kokoista levypakettia. Tummaa ja vaaleaa on kuitenkin rohkeasti rajojaan kokeileva kiekko, joka yhdistelee otsikkonsa mukaisesti tunnespektrin eri päitä rakkauden seitsemänsistä taivaista aina murheen syvimpiin alhoihin saakka.

Härkösellä pysyy biisikynä ongelmitta hyppysissä, mutta nyt häntä on rohkaistu pistämään ulos myös enemmän keikoilla kuultavia ns. isompia covereita. Lainamateriaalia onkin joukossa poikkeuksellisen runsaasti, kaikkien siivujen kääntyessä suomen kielelle. Näin Rumblin’ Man on nyt Rämpimään ja Eaglesin klassinen Tequila Sunrise on kääntynyt kauniisti alkuperäisiä tarinanjuonteita kunnioittaen. Juurilleen uskollinen on myös What's Made Milwaukee Famous (Has Made a Loser Out of Me), joka on kääntynyt Ei oo kaljan voittanutta -raidaksi ja kiteyttää kaiken oleellisen alkuperäisestä.

Härkönen on tarinankertoja, jonka monipuolisuus ja kyky muuntua saa jopa Takapihojen rocktähdet -rallin lentämään, eikä edes Aknestikin klassinen Suomirokkia astu harhaan. Taitoa vaatii myös sovittaa oma laulu ja soittotyyli mukailemaan näinkin erilaista lähdemateriaalia, mutta kuten todettua: Härkönen on alansa kokenut konkari.

Runsaan lainabiisijoukon keskellä tulee tarpeettomankin helposti sivuutettua se tosiseikka, että omasta tuotannosta mm. Juurettomuus, Pikakelauksella ja Malja ovat kerrassaan hienoja kappaleita. Kriittisesti 20-luvun Suomea tarkasteleva Kestävän kehityksen tiellä toimii muillakin kuin tekstinsä tasolla, kiitos karsitun ja riisutun taustan.

Paljon on ja monenlaista, mutta rokotan arviotähtiä korkeasta lainamäärästä. Verkon puolella soittolistoille pääsee taatusti helpommin ’tutuilla raidoilla’, mutta oma biisi on aina oma biisi ja niitä Desibeli.netissä tahdotaan tuoda enemmän esiin. Hattua päästä silti Härkösen suuntaan, jonka usko rockin voimaan ja trubaduurien tarpeellisuuteen on horjumaton.