Julkaistu: 09.09.2001
Arvostelija: Teemu Jokelainen
Levy-yhtiö
Toni on erinomainen biisintekijä. Apulannan kuudes studiolevy vain vahvistaa tätä mainetta. Kaikki kymmenen raitaa ovat erinomaisia pop-ralleja. Alkuaikojen särökitarat on korvattu raskaamilla riffeillä. Sanoituksista loistaa läpi synkkä huumori; ehkäpä jopa itseironia.
Muiden apistuotosten yläpuolelle tämä tuotos nousee erinomaisen soitannon ansiosta, josta kiitos kuulu levyllä vieraileville muusikoilla. Masi Hukarin kitarointi ansaitsee erikoismaininnan. Mies takaisin livekokoonpanoon.
Heinolasta vuonna 1991 liikkeelle lähtenyt trio soitti aluksi tiukkaa ja rosoista punkpoppia, jossa on vuosien saatossa maistunut myös grunge, metalli ja milloin mikäkin mauste. 90-luvun puolivälistä Apulannan iskusävelmät ovat tasaisesti juhlineet myydyimpien kotimaisten albumien listoilla.
Toni Wirtanen - laulu ja kitara
Sipe Santapukki - rummut
Ville Mäkinen - basso
Linkki:
Sipe Santapukki desibelissä
apulanta.fi
(Päivitetty 27.10.2015)
Kommenttien keskiarvo:
jos tästä menee vielä yli, niin lähden klubikeikalle
Apulanta on alkuaikoina tehnyt roskaista punk-rokkia, mikä on vieläkin ihmisten kuunneltavissa, etenkin näiden anarkisti punkkareiden mieleen on ollut vanha tyyli. Nykyinen tyyli on saanut Apulannan menettävän vanhoja ystäviä kuin myös on saanut rutkasti lisää yleisöä. Apulannan suosio on ollut huipussaan 2000-luvulla, jolloin fanien määrä on melko rajaton.
Arvosteltava Heinola 10 on ollut varsinainen hitti albumi. Myynyt on ja saanut fanit kaikkoamaan. Minusta albumissa on paljon hyvää, mutta levyn näkyvimmät kappaleet eivät koostu radioissa pyörineistä hittikappaleista, kuten Reunallat ja Viivakoodit.
Heinola 10 levystä ei löydy juuri sitä koukkua, vaan suuri osa hukkuu joidenkin kappaleiden yksitoikkoisiin kulkuihin ja lyriikoiden mitään sanomattomuuksiin, vaikka sanoma löytyy, mutta ei loihdi tunnelmaa alitajuntaan asti.
Apulannasta on tavallaan kadonnut idea. Mitäänsanomattomuuksia on liikaa. Vanhaan aikaan kaikki oli hyvin, kuten sanotaan.