Persoonallisuushäiriö: Persoonallisuushäiriö

Hiljaiset Levyt

Persoonallisuushäiriö on vasta 10-luvun lopulla perustettu yhtye, mutta punkin vanhempaa laitaa suosiva ryhmä on kasattu alan konkareista. En lähde tässä tiputtelemaan sen kummemmin nimiä, koska fokus ei ole nyt menneessä vaan täsmälleen tässä hetkessä. Näin vaikka debyyttialbumin ensimmäinen puolisko kiskaistiinkin narulle jo kesällä 2020.

Kuuleman mukaan ensimmäisen äänityssession kuuden biisin piti alkujaan päätyä splittialbumille, mutta kiekon julkaisun päivämäärä vain siirtyi ja siirtyi ja siirtyi. Syksyllä 2022 saatiin uusissa sessioissa seuraavat kahdeksan rallia kasaan, jonka jälkeen Persoonallisuushäiriö päätyi kokoamaan kahden session annista oman esikoisalbuminsa.

Terhakan mutta melodisen punkrockin voima syntyy tutusta kitara-basso-rummut -kolmikannasta, joita rikastetaan taustan huudoilla sekä lauluilla. Vokalistin vahva laulu istuu komeasti rosoiseen tyyliin ja pikantin lisän keittoon tuo saksofoni, joka heivaa ajatuksia 70-luvun lopulle – mikä on taatusti ollut tarkoituskin. Kolmea ja puolta minuuttia ei ylitetä kertaakaan, ja yleensä sanottava sanotaan alle kolmessa minuutissa, eli etupainoisesti mennään.

Avain kaikkeen on nopea melodisuus, jota ryyditetään toisinaan hyvinkin pistävillä lyriikoilla. Viha ja rakkaus laskettelee ihmissuhteen kivikkoista mäkeä töyssyistä säästelemättä, ja kunTytöt piirtää sydämiä seiniin on taustalla monenlaista varjoa. (Ei enää) intiaanileikkejä pohtii puolestaan ajan muuttumista ja muuntumista ovelasta kulmasta, kun taas kenties joukon tarttuvimmaksi palaksi nouseva Mä oon mä tarkkailee aikaansa olkiaan kohautellen. Tähän on tultu, matka on tehnyt matkaajansa kokonaisemmaksi, tai ainakin paremmin paikkansa ymmärtäväksi ja ehkäpä jopa isomman kuvan jotenkin ymmärtäväksi. Asiat ovat kuten ovat, eikä palavia iskulauseita tarvitse enää viskoa samaan tapaan kuin joskus nuorempana.

Persoonallisuushäiriö ansaitsee pokkauksen tiukasta asenteesta ja tinkimättömästä soitosta, mutta toisaalta pieni varioiminen ei haittaisi toisinaan. Kokkareita on annettava myös kauniisti sanottuna karusta äänimaisemasta, joka etenkin jälkimmäisessä sessiossa tuntuu hivenen kireältä. Hien ja puserruksen voi kyllä tuntea ihollaan, mutta kovin diskanttinen äänikenttä ei varsinaisesti helli korvia.