Teea Aarnio: Väki

Eclipse Music

Teea Aarnio on kotimainen muusikko, säveltäjä, sanoittaja ja äänisuunnittelija, jonka musiikkia ei ole aiemmin Desibeli.netin sivuilla arvioitukaan. Pidän tuota hivenen yllättävänä, sillä Aarnion tapa hyödyntää mm. kansanmusiikkia, poppia ja jazzia elektroakustisessa ilmaisussaan on raikkaan tuoretta.

Väki on Aarnion debyyttialbumi, jota on edeltänyt verkossa julkaistu sinkkuketju. Fyysisen arviokappaleen sisältöä olikin hiukan hankala tulkita, sillä taiteellinen fontti on jo niin taiteellista, että sanoista, nimistä tai mistään muustakaan tekstistä ei tahdo saada oikein selvää. Toisaalta näin itse musiikki saa kertoa kaiken ja albumi on kiistatta taiteellinen kokonaisuus.

Seassa on introja, esiosia ja väliosia, joista osa on sisäistetty kappaleiden raidoille ja toiset on jätetty omiksi numeroikseen. Äänisuunnittelija Aarnio osaakin kiistatta kuljettaa tunnelmaa, elementtejä ja aiheita raidoilta toisille siten, että siirtymiä ja saumoja ei aina edes huomaa. Yhdessä hetkessä kuuntelen upeaa maailmanmusiikin, folkin, popin ja/tai taiderockin sulautumaa, jonka toisessa päässä saattaa odottaa jazzahtavampi osuus.

Kielikin vaihtuu suomesta muuksi ja takaisin, mutta kolmikielisen albumin globaali viesti ei vaikuta päälle liimatulta. Aarnion vaikuttimiin kuuluvat mm. eriarvoisuutta vastaan taistelu, individualismi, sekä kulttuurisen monipuolisuuden puolustaminen, mutta puhujapönttöön hän ei levyllä nouse. Kieltämisen ja haastamisen sijaan levy pyrkiikin avaamaan uusia horisontteja, näyttämään maailman ja erityisesti kevään luonnosta kumpuavaa voimaa.

Vaan mitä löytyy jalojen sanojen sekä ajatusten takaa, mille tasolle levy musiikillisesti pystyy nousemaan? Yksi verrokki, joka pulpahtaa toistuvasti mieleeni Väki-levyä kuunnellessa on Peter Gabriel. Hänen tapaansa Aarnio pystyy luomaan kaikesta käsillä olevasta jotenkin tarttuvaa, ilohenkistä ja mukaansa tempaavaa musiikkia, joka kuulostaa samaan aikaan tutulle ja täysin uudenlaiselle. Sinkuksikin nostettu Kevät on puhdasta kevään pulppuilevaa riemua viululla höystettynä, eikä niin ikään albumin loppumetreille tuupattu Kokko jää taatuksi savuamaan kituliaasti.

Ennen noita simppelin vetäviä ja silti monisyisiä poppiksia kuullaan monia upeita hetkiä, enkä voi kyllin korostaa levyn ehyttä teosmaisuutta, jota Aarnio on yhdessä musiikkituottaja Jukka Backlundin kanssa luonut. Jokainen Interlude on kohdallaan, eikä vuosia kestänyt luomistyö ole jättänyt kuvaan ainuttakaan ryppyä tai virhettä. Kantele soi upeasti, vokaalit uhkuvat tunteita ja elektroninen yhdistyy niin täydellisesti akustiseen, että en löydä kuin yhden riittävän kuvaavan sanan: täydellistä.