Niko Skorpio: N'GAI+COTD Tapes 1993–1995

PARAFERAL Sound

Kotimaisen kokeellisen elektronisen musiikin veteraani Niko Skorpio on käynyt läpi arkistojaan ja löytänyt materiaalia 90-luvun puolivälin tienoilta. Aikoina jolloin X-Files vasta aloitti matkaansa ja Take That oli yhä voimissaan, tapahtui PROJECT OF EVIL MINDS N’GAI ja COLD ONCE TURNING DUST -otsakkeiden alla kummia asioita ja niistä on tämä äänikooste luotu.

Materiaalin äänityspaikkoina toimivat Varsinais-Suomen eri kolkat, aina kaukaista Utön saarta myöten, mutta syystä tai toisesta materiaalia ei koskaan julkaistu. Ei siis ennen toukokuun ensimmäistä päivää vuonna 2023, kun rajoja koetteleva nimihirviö ilmestyi.

Entä kuinka ajankohtaisia ja/tai toimivia kolmenkymmenen vuoden takaiset nauhoitukset ensinnäkään ovat? Skorpion tapauksessa aika on aina ollut merkityksetön tekijä jo aiemminkin, sillä noisen ja elektron laidoilta aina industrialin romupihoille asti ulottuvat kokeilut ovat olleet toistuvasti ’jotain muuta’ -kategorian kummallisuuksia. On aika matkata äänillä niin ajassa, avaruudessa kuin oletettavasti ulottuvuuksissakin.

Tiukin testi lienee plus 14-minuuttinen Endlessness (N’Gai Base) joka venyttää nimensä kantokykyä hellän huminan voimalla. Silkoilla äänentaajuuksilla ja niiden vaihteluilla leikittelevä Total Self Collapse vaatii myös avointa mieltä ajan lisäksi, eikä viimeisenä kuultava Open Mindless Void voisi olla otsikkona osuvampi. Aineksia ei juuri kuultavina ole, joten taustahuminasta nousevien vähien narahdusten ja räsähdysten rooli on merkittävä.

Tämä ei ole musiikkia sanan yleisemmin ymmärretyissä muodoissa. Tämä on äänitaidetta, kohinan vaihteluista luotua hitainta sinfoniaa, jonka osista ja rakenteista voi löytää teemojen kaltaisia osuuksia, jos vain sellaisia etsii riittävän uutterasti. Päävastuu kaikesta lankeaa kuitenkin kuulijalle, hänen tulee yhdistää viivat pisteiden väleillä, antaa ajatustensa nousta äänten yläpuolelle ja pyrkiä pääsemään paikkoihin, joihin äänet kulloinkin johdattelevat.

Ehdotonta, tinkimätöntä ja erittäin erilaista, vaan oliko näissä nauhoissa sittenkin rahdun verran niukasti tartuttavaa? Siksikö ne jäivät aikoinaan arkistojen kätköihin?