Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 51 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Bloodpit: Platitude
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Desibelin Valokeilassakin aiemmin esiintynyt tamperelainen Bloodpit on käväissyt studion puolella sen verran että kasaan on saatu neljän biisin EP rankempaa mätkettä. Bändi itse tuntuu väistelevän raskaampaan jyräykseen usein liitettävää metalli-sanaa, ja ihan syystäkin sillä nelikon luoma mekkala kaatuu enemmänkin rockin ja uus-grungen suuntaan. Laulukielenä toimii englanti jota vokalisti/kitaristi Matthau Mikojan käyttelee taiten, eivätkä toisen kitaran varressa viihtyvän Paavo Pekkosen ja bassotelusta vastaavan Aleksi Keräsen Neil Young-henkisissä stemmoissa ole kuin yksi vika – niitä on aivan liian vähän.

Aloituskapple Autumn esittelee rouhean äänimaiseman jota ei ole hinkattu liikoja, luojan kiitos, sillä rankemmassa rockissa tarvitaan rosoa. Itse biisi osoittautuu tiukasti tarttuvaksi rypistykseksi, jonka hiljaisen väliosan kautta avautuva viimeinen minuutti on jo silkkaa räjähdysvaaraa. Kakkosraita Bad Echo ottaa edeltäjäänsä vaanivamman taktiikan korvaamalla aavistuksen laskenutta sykettä lievällä lisäsäröllä. Ihan ei aloitusraidan tasolle silti päästä sen viimeisen ratkaisevan puristuksen jäädessä uupumaan. Bright Figment ottaa vuorollaan aivan uuden suuntiman omaten selvää hittipotentiaalia joka hieman ”perinteisemmällä” sovituksella pääsisi valloilleen, epäilen silti että biisi on kuitenkin juuri näin rosoisena vetäisynä parhaimmillaan. Viimeisenä kuultava nimikkokappale Platitude nousee hitaan leppoisasta vaelluksestaan hetkittäin miltein hurmokselliseen paatokseen osoittaen että kyllä se paisutuskin tarvittaessa osataan. Kuulostaa aivan rikollisen hyvälle ja on juuri sopiva ”jauhot suuhun” päätös tälle paljon lupaavalle EP:lle.

Bloodpit on historiansa aikana julkaissut ennen tätä kolme EP:tä ja kaikki tarvittava on jo kasassa seuraavan loogisen askeleen ottamiseen, sillä kyllähän näin laadukasta rockia jaksaa pitkäsoitollisenkin verran kuunnella helposti – oikeastaan hyvinkin mielellään.

Linkki: Bloodpit
Päivämäärä: 06.03.2004
Lukukertoja: 3238


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 22.02.2005:
Pisteet:
en oo koskaa kuullu bloodpittiä, mut luulen et se on hyvä bäni tai ainaki ollu, ku siin on olle Sir Christus..... Annan viis tähtee bloodpitille.....

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Bloodpit

Raskaampaa englanninkielistä rockia syytävä tamperelaisnelikko.

Matthau Mikojan- laulu ja kitara
Paavo Pekkonen - kitara
Alarik Valamo - rummut
Aleksi Keränen - basso

Kotisivut: www.bloodpitband.com

(Päivitetty 29.05.2007)
Levyarviot:
Off The Hook

29.05.2007
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Mental Circus

19.09.2005
Arvostelijana Jari Jokirinne
Platitude

06.03.2004
Arvostelijana Mika Roth
Sinkut – Toukokuu 2007

12.05.2007


Valokeilassa:
Bloodpit – Rankkaa rokkia ilman turhaa puritaanisuutta

02.07.2003


Livearviot:
Procrastination Tour III

27.06.2003
Vanhan Kirjastotalon puistolava/Tampere
Tampere-Ilmiö

24.08.2002
Vanha Kirjastonpuisto/Tampere
Duncan Teleport, Bloodpit

10.07.2002
Yo!Talo/Tre