Hanna Ryynänen: Taite

Omakustanne

Kantele on upea soitin, jonka potentiaali on periaatteessa rajaton. Kuten kaikkien soittimien kanssa uutta luodessa, kysymys on aina lopulta soittajan taidoista, visioista ja ajatuksista. Taite on kanteletaitelija Hanna Ryynäsen debyyttisooloalbumi, joka hakee ennakkoluulottomasti tuoreita kulmia perinnesoittimestamme. Instrumentaalilevyn kahdeksan raitaa laventavatkin taatusti monen käsityksiä kanteleen mahdollisuuksista etenkin kokeellisen musiikin saralla.

Julkaisun kappaleet, tai oikeammin teokset, on sävelletty 21-kieliselle Saarijärven kanteleelle. Niissä kanteletta soitetaan erilaisin puisin tikuin, sekä eri tavoin käsillä rummuttaen. Olen toki aiemminkin todistanut kanteleen vapaampaa soittoa ja toisinaan hyvinkin ennakkoluulotonta käyttöä, joka on lähennellyt hetkittäin jo instrumentin kaltoin kohtelua. Ryynänen jättää ylilyönnit väliin ja hyvä niin, sillä puhdas ääni on kaunis.

Omaa näkemystään rohkeasti toteuttava taiteilija onkin vienyt tyyliään erilaiseen sekä mielenkiintoiseen suuntaan. Saatekirjeen mukaan soittotyyleistä suomalainen, karjalainen ja latvialainen ovat inspiroineet Ryynästä, mutta hetkittäin ainakin omat aatokseni karkaavat vielä huomattavasti kauemmas itään.

Äänessä on ymmärtääkseni vain yksi kantele, jonka Kari Kauhanen on rakentanut. Toisinaan kuulostaa siltä kuin soittimia olisi useampia äänessä, kuten veikeän viehättävän Taite-numeron loppupuolella, mutta matalat äänet saadaan soittimen viidestä bassokielestä ja muut kuusitoista kieltä taittuvat kirjaimellisesti moneen taitavissa käsissä. Ääriin leijuu ilmassa kesäöisen usvan tavoin, ankkuriraita Aava huojuu puolestaan hiljaisuuden rajoilla, toisinaan lähes kadoten aavan tuolle puolen.

Ryynänen soittaa sopuisasti ja kunnioittaa kantelettaan suuresti, ehkä toisinaan liikaakin. Näin ilmaisu rajoittuu yhdeltä puolelta, mutta samalla kappaleet leijuvat keveiden lehtien tavoin lempeissä tuulissaan. Näiden sävellysten ja niiden rajuja otteita välttelevien toteutusten tarkoitus onkin mielestäni saavuttaa hiljaisia kauneuden hetkiä, lumottuja kohtauksia päivänpaisteisista päivistä, jolloin ajan ja paikan kaltaiset asiat menettävät helposti mahtinsa.