Lone Deer Laredo: Vol. 2

Iivana Helsinki Records

H�mm�styin ja yll�tyin kiistatta melkoisesti, kun postipaketin sis�lt� paljastui Lone Deer Laredon komea vinyylilevy. Ensinn�kin on aina mahtavaa saada oikea levy, mutta kun mukana saapui viel� superpaksu lyriikkavihko, tai oikeammin pieni kirjanen, niin eip� p�iv� olisi voinut saada parempaa k��nnett�.

Mutta hetkinen � t�m�h�n on Vol. 2 pitk�soitto, joka ilmestyi digitaalisesti jo kev��ll� 2022, eli reilusti p��lle vuosi sitten? Mukana ei tullut sen kummempaa saatekirjett�, mutta verkon puolelta selvisi vinyylipainoksen ilmestyneen vasta t�m�n vuoden puolella. Tai ainakin vinyylilevyn julkaisukeikka vietettiin alkuvuodesta, joten unohdetaan hetkeksi aika ja annetaan ajattoman musiikin puhua rajattomalla kielell��n.

Yhdeks�n raidan ja hieman p��lle puolen tunnin mittainen albumi muodostaa kiistatta ehyen kokonaisuuden, jolla itsess��n Nashvilless� ��nitetyt kappaleet nojaavat nyt entist� enemm�n americanan ja folkin voimaan. Kaihoa l�ytyy edelleen yllin kyllin, mutta sen s�vyt ovat vaalenemaan p�in, suomalais-ugrilaisen surumielisyyden vaihtuessa suuremman maailman avarampien taivaiden tuuliin. Samalla Paola Suhosen ja Olli Happosen muodostama yhtye on mielest�ni menett�nyt jotain oleellista alkuper�isest� kaavastaan, mutta ehk�p� se on vain ajan virrassa tarpeen. Toisaalta tilalle on tullut uutta, ja t�ll� levyll� kuten sen seuraajilla, tullaan taatusti t�ht��m��n muuallekin kuin vain Suomeen.

Levy� edelt�neet kaksi ensimm�ist� sinkkua on sijoitettu A-puolen avaajiksi, koska sit� digiaikana vaaditaan, jotta my�s verkon puolella potentiaalinen yleis� jaksaa kuunnella enemm�nkin. Ja miksi toisaalta istua ykk�sly�ntien p��ll�, sill� High Noon on edelleen t�ydellisyytt� hipova tunnelmapala. Heti per��n kuultava Fever Fever ei j�� juuri sisaruksensa varjoon, mutta ei pysty toisaalta ohittamaankaan t�t�. A-puolen sulkee kolmanneksi ja toistaiseksi viimeiseksi sinkuksi poimittu Somewhere Down the Last Road, joka painaa kaihomittarien neulat j�lleen laitaan. Tiukkaa on yritys, mutta lopputulema on ennemminkin kaunis koriste.

Kaikki kunnia huippuunsa hiotulle tuotantoj�ljelle ja mestarillisille soundeille, mutta pid�n albumin B-puolta huomattavasti mielenkiintoisempana. Siin� miss� A-puoli l�hinn� kuulostaa silt� milt� sen �pit�isikin kuulostaa�, ottaa B-puoli tuoreemman n�k�kulman ja rohkeamman otteen asioista. You Are Mine Dead or Alive pumppaa resiinan kunnon vauhtiin ja siniset kitarasoundit osuvat vokaalien kanssa suoraan kohteeseensa.

Ken saakaan viestins� This Is for You J:n kautta, niin h�n taatusti sen kuulee tyynen myrskyisist� nuoteista. They Said I Brought Your Love uskaltaa olla pieni balladi, kasvaen vokaaleista, hienovaraisista akustisista soittimista, koskettimista (?), sek� viulusta. Hetken taika vangitaan, eik� hetkiseksi eteen astuva s�hk�inen b�ndi pysty rikkomaan mit��n oleellista, ei edes kulmikkaalla kitarasoololla, koska sekin on osa jotain suurempaa. T�m� jos mik� k�y malliesimerkist� sovittamisen voimasta, jolla voidaan siirt�� vaikka vuoria. Ankkuriraita Last Motel on yh� pieni kysymysmerkki, jota allekirjoittanut ei ole t�ysin kartoittanut, onko t�m� haamun n�k�kulmasta kerrottu tarina vai mit�?

Vol. 2 ei t�ysin vastannut sille asettamiani odotuksia, mutta ehk�p� ulkoisten odotusten tiedostaminen ja niihin reagoiminen on my�s tavallaan kampittanut yhtyett�kin. T�m� oli kuitenkin vasta 2/7 ja kuten todettua: albumi ei ole ensimm�isen osan mielikuvitukseton kopio, joten kolmosta vaan matkaan.