5th Season: 5th Season

Eclipse Music

5th Season ihailee sydämensä pohjasta 70-luvun progerockin suuria, sekä alan rahdun kaupallisempia 80-luvun alun mestareita. Saatekirjeessä esiin nostetut Pink Floyd, Yes ja pienin varauksin myös Wigwam ovatkin oivia lähtöpisteitä, joiden luokse aatokset debyyttialbumia kuunnellessa saattavat toistuvasti karata.

Nostalgia on nostalgiaa, mutta tamperelaisen ryhmän tarkoitus ei ole ollut luoda hiilikopioita menneistä, eikä vain tehdä uusia versioita jo kuulluista asioista. Onkin konstikasta löytää vanhaa ja liittää siihen uutta siten, ettei alkuperäinen idea peity – tai jyrää kaikkea uutta altaan. Hattua on nostettava tinkimättömästä ja täydestä sydämestä kummunneesta yrityksestä, jonka hedelmänä on syntynyt päälle 53 minuutin mittainen albumijärkäle.

Ja jotta koko systeemin perusidea ei jäisi kenellekään epäselväksi heitetään satunnainen kuulija välittömästi syvään päätyyn. Yli kymmenen ja puolen minuutin mittainen instrumentaaliraita In Memoriam käsittelee läheisen ihmisen poistumista, eikä sanoja tarvita oikeiden nuottien, melodioiden ja soundien kertoessa omin keinoin asioista. Kynnyksen ylitettyä sen takaa paljastuu kuitenkin popimpi ja sinkkuystävällisempi maailma, jota sinkkuraita Daylight’s End tyylillä edustaa. Ilmassa on Totoa, mutta eipä siitäkään haittaa ole viidennelle kaudelle.

Todellinen helmi on kuitenkin kahteen osaan jaettu On The Dark Side of the Moon, jolla pohditaan elämän syntyjä syviä ja omien tunteiden ilmaisun vaikeutta. Omen est nomen tietysti, mutta mittava teos kohoaa albumin johdonmukaiseksi keskiöksi, joka olisi voinut sulkea kuvitteellisen vinyylilevyn A-puolen ja käynnistää B-puolen. No, voihan tuon yhä kuvitella näin kalseana tiedostoaikanakin. Plussien sarakkeeseen kuuluu myös bluesin mukaan tuova Don’t Wanna Sing Your Blues, jolla Wigwamin Jukka Gustavson antaa koskettimiensa silata jo valmiiksi muhevan kakun.

En väitä etteikö 5th Season soundaa täsmälleen vaikutteiltaan ja tee niitä samoja juttuja, jotka on käännetty ja väännetty jo niin kovin, kovin monesti. Muoto on tuttu, kurvit arvattavia ja näin kuuntelukokemus on tietysti turvallisen hallittu. Mutta albumilla on myös ansionsa ja esikuvien lukuisat fanit löytävät tästä yhtyeestä sekä levystä taatusti itselleen hyvän ystävän.