moshimoshi: GREEN LP

All That Plazz

Jenkkityyppinen raasto ja paahto on aina ollut moshimoshin leipäpuu ja parin vuoden takainen I-EP löi pisteen yhdelle aikakaudelle. Viime vuoden lopulla käynnistyi uusi sykli, kun Soon-sinkku ilmestyi ja kahden muun sinkun jälkeen on koittanut ihka oikean debyyttialbumin aika. Viimeiset kolme sinkkua ovat myös mukana, mutta vanhempien julkaisujen helmiä ei esikoispitkäsoitolta löydy ainuttakaan.

Screamon oppien mukaan yhtyeen yksi jalka on emon melodisessa melankoliassa, kun taas toisella potkitaan jo kohti post-hardcoren villejä halleja. Lisää mutkia lajitunnistuksen matkaan tuovat todella taiturimaiset soitto-osuudet ja sovitukset, joista voisi kaivella esiin progerockin ja mathrockin valttikortteja. Kaiken tämän voi tietysti myös sulkea aina yhtä epäselvän indie rock -sateenvarjon alle, koska sehän nyt tarkoittaa osapuilleen mitä tahansa uudempaa.

Matiikkamätke karkaa iloisesti lapasesta kun The Great Battle Between the Frog & the Yellow Rabbit venkoilee tasoillaan alle puolitoista minuuttia. Dull Song on puolestaan kaikkea muuta kuin mitä otsikko antaa ymmärtää, sillä melodisen, räiskyvän ja tempoilevan biisin kyydissä kelpaa kulkea. Näissä kohdin on myös nostettava esiin rytmiryhmän huima uurastus, joka saa kliimaksikohdat loistamaan ja harvemmat taukopaikat hohtamaan.

Sinkuista Anime Theme on viskattu levyn loppurähinöihin, mutta albumin kahden ainoan päälle neliminuuttisen välissä veto menee mielestäni hiukan hukkaan. Kiekon loppu on jo muutenkin hivenen pitkäpiimäinen kokemus kaiken sitä ennen kuullun perään. Energiatasot laskevat, mielenkiinto herpaantuu – olisikohan tämä sittenkin pitänyt vain pilkkoa kahdeksi EP-levyksi?

Vokalistin monotoninen huuto voi ottaa myös korvaan, mutta levyn alkupuoli on silti kaikilla mittareilla melkoista hc-juhlaa. Is It Called Sailing if the Ship Has No Sails? on näpsäkkää nimeään huomattavasti iskevämpi paketti, joka taittaa lähes neljä minuuttiaan tuosta vain – yhtye siis oikeasti osaa tehdä pitkiä biisejä, jotka ovat myös kiinnostavia. Heti perään kuultavat sinkut Soon ja These Days vilauttelevat puolestaan pehmoisempia kitarasoundeja ja ihka oikeita melodiakoukkuja, joten eteenkin päin on menty.