Mahls: Muistikuvat Musta

Kuohu Records

Mahls on äänitaiteilija ja tuottaja Marja Ahlsvedin sooloprojekti. Mahls on musiikin maagikko, jonka tahdon mukaan elektroninen taipuu ja orgaaninen muuntuu. Hän luo vapaata, modernia ja monikerroksellista pop-musiikkia, joka saa allekirjoittaneen käytössä olevan sanavaraston tuntumaan auttamattoman suppealta, kapealta ja riittämättömältä. Muistikuvat Musta -albumi onkin tuottanut poikkeuksellisen suuria ongelmia arvioitavana kokonaisuutena, vaikka itse musiikkiin olen periaatteessa viehtynyt.

Vajaa vuosi sitten ilmestynyt Unen sisäl (uni lusidi) oli lupausten mukaisesti debyyttialbumin toinen puolisko, jonka viidestä raidasta neljä on päätynyt esikoisen yhdeksän numeron joukkoon. EP:n jälkeen julkaistut Ikin kii ja Tähtiportti sinkut ovat itseoikeutetusti mukana, vaan minkälaisen albumikokonaisuuden Mahls on saanut luotua kasaan?

Saatan joskus käyttää tarpeettoman kevyestikin termiä ”teos” levyjä kuvatessani, mutta Muistikuvat Musta jos mikä on teos. Jälleen Mahlsin käyttämät ainekset ovat sirpaloituneet, sirpaleista on koottu uusia kuvia ja kuvista muodostuu mikro- sekä makrokosmoksia. Kehiä kehissä, ääniä äänten alla, yllä, sisällä ja edessä. Informaatiotulva huumaa, lyriikat tahtovat toistuvasti kadota syntetisoitujen, ohjelmoitujen, muokattujen ja uudelleenkeksittyjen äänikenttien sokkeloihin, enkä pian tiedä missä on ylöspäin.

Tästä levystä on helppoa pitää, mutta sitä on vaikea ymmärtää – ja juuri tuo kalvaa mieltäni. En saa otetta liepeistä, kadotan ilmansuuntani näissä ääniverkoissa, soundisäteilyissä ja loputtomissa spiraaleissa. Yllättävänkin suorana pysyvä Ihme tarjoaa dramaturgista kerrontaa hetkiseksi, runomaisen rakenteen ja koskettimien muistuttaessa toisista ajoista. Nemesis naksuu ja helkkyy aikansa, mutta koen tipahtaneeni juhlista pois ja haluaisin kovasti niihin takaisin. Fellinin elokuvien tavoin, järki pitäisi kaiketi pistää vuorotteluvapaalle ja taiteesta tulisi vain nauttia sinä itsenään.

Muistikuvat Musta on upealta kuulostava popalbumi, joka herättää minussa monia tuntoja. Se on kuitenkin yhä mysteeri, ratkaisematon äänten labyrintti. Ehkä yritän liian kovaa, ehkä tätä palapeliä ei ole edes luotu ratkaistavaksi, mutta jos näin on: miksi levy herättää minussa niin runsaasti kysymyksiä? Nostan valkoisen lipun salkoon ja kumarran samalla syvään Mahlsin teokselle. Tähän levyyn tulen palaamaan vielä monesti, koska en voi vastustaa mysteereitä.

Moderni pop on sievä sanapari, jonka taakse voin piiloutua. Sanon tätä moderniksi popiksi, kuten astrofyysikot puhuvat pimeästä energiasta: sekin on vain sanapari mysteerille, jota ihminen ei ehkä koskaan täysin ymmärrä.