Mudhoney: Plastic Eternity

Sub Pop

Mudhoney näyttää sopeutuneen viiden vuoden sykliin uusien studioalbumeiden saralla, joten nyt on selvästikin kulunut osapuilleen viisi vuotta Digital Garbagen ilmestymisestä. Ja mitkä viisi vuotta nämä ovatkaan olleet? Eipä ihme, että ryhmä on vokalisti Mark Arm etunenässä kovinkin kimpaantunut taas asioiden tolasta.

Plastic Eternity antaa tietysti jo nimellään viiden, kolmen ja yhden pisteen vihjeet siitä, mikä ihmiskunnan lahjoista planeetallemme kismittää nyt selvimmin. Toki ilmasto kuumenee jatkuvasti, pandemiat riehuvat ja yleinen typeryys on vain kasvamaan päin, mutta onko kaikki oikeasti peitettävä muoviin, pakattava plastiikkiin ja kietaistava kelmuun?

Yhtyeen grungeinen kitararock on iskuvoimaltaan ehkä asteen kaksi asettuneempaa ja hillitympää, kuin vaikka viisi vuotta sitten. Tähän saattaa olla yhtenä merkittävänä vaikuttimena se, että tiukkojen pandemiarajoitusten takia materiaalia ei päästy työstämään yhdessä. Siinä missä nelikko oli tottunut luomaan ja työstämään biisejä, ”toisiaan samalla katsellen”, piti kaikki kursia nyt kasaan kotistudioissa syntyneistä palasista. Ja kun kiekon materiaali viimein saatiin soittaa nauhalle, oli joissakin riffeissä ja käännöksissä jo muistelemista.

Kaikki ei siis ole kuten ennen, minkä levyn sulkeva hellyttävän hempeä Little Dogs osoittaa. Kyseessä on näet ihka oikea rakkauslaulu pienille koirille, ilman sen kummempia sivuideoita tai ironian viittoja. Pikkukoirat ovat vain ihania, jos nyt Flush the Fascists muistaa elämän ikävämmätkin puolet. Nationalismin, fasismin ja autoritaaristen systeemien nousu on yksi sivujuonne, siinä missä em. ilmastonmuutoksenkin ja muovituksen kaiut.

Mudhoney on muuntunut ja kehittynyt vuosien saatossa moneen suuntaan. Severed Dreams in the Sleeper Cell on johncalemaisen levoton ja ehkä hiukan uhkaavakin, vaikka soundillisesti kappale edustaa levyn rauhallisempaa puolta. Villisti tempova Almost Everything kiihdyttää puolipsykedeelisten tähtien alla ja Cry Me an Atmospheric River tunkee progehtavan rockin seinää sisään.

Kaiken tämän ja enemmänkin sitoo kuitenkin yhteen, jälleen kerran, Mudhoneyn tyyli ja soundi. Hittejä kiekolta ei löydy, mutta ei toisaalta hutejakaan. Onkos se sitten seuraava kiekko vuonna 2028?