Limppu: Mindberg

Nousu Records

Spoken word -artisti ja räppäri Limppu iski taannoin kauniilla balladillaan sydänsurun haavaan väkevästi. XELIn kanssa esitetty Haavat kertoi yhden rakkaustarinan lopun, väistämättömän henkilökohtaisen tunnetason tuhoutumisen. Mindberg on ymmärtääkseni Limpun debyyttialbumi, jolta on lohkaistu myös toinen sinkku ennakkoon ja kyseinen EX- onkin niin ikään kiekon vahvempaa puolta.

Mindberg ei otsikkonsa muodosta huolimatta turvaudu englannin kieleen, vaan kaikki kerrotaan suomeksi, suoraan ja sydämestä. Spoken word -tyylin hengessä huomio kiinnittyy lähes väkisin ensimmäisellä parilla kuuntelukerralla enemmänkin teksteihin, joissa suru on toistuvasti pinnassa. Rakkaus on kyllä puutarhoista kaunein, mutta usein se on taakse jäävään horisonttiin hitaasti lipuva saari, jonka pienuus yllättää kertojan itsensäkin.

Kaikki te yrittää herättää elämän kohinaan ja Vauhditon keinu tuijottaa peilikuvaansa, josta takaisin katsoo toisinaan häviäjältäkin näyttävä olento. Vai onko se, peilikuvat ja itselle esitetyt kysymykset juuri se, mistä kaikessa olikaan kyse? Tärkeintä eivät ehkä ole edes vastaukset, vaan itse kysymyksien ääneen lausuminen. Oman tien löytäminen ja mahdollisuuksiensa täysi ymmärtäminen ovatkin yksi puoli levystä, jolta eivät tulkinnat lopu kesken.

Kertoja vaikuttaa rikkoneen monia asioita valinnoillaan, mutta nillittämään ei sorruta vaan eteenpäin mennään ja äärimmäisessä vahvuuden puuskassa isoksi tullaan vielä jonain päivänä kuin Rita Behm. Levyn sulkeva Mysteeri tuntuu saavuttaneen onnen, jossa kertoja on onnistunut mystifioimaan itsensä ja päässyt sitä kautta tilanteen herraksi. Vai katsommeko jälleen kerran peileistä heijastuvia kuvia ja kuvitelmia? Kysymyksiä ja vastauksia, ajatuksia ja haaveita, pelkoja ja toiveita.

Tekstit ovat vahvoja ja monitulkintaisiakin, mutta kuuntelukertojen karttuessa myös soundit, biitit ja rakennelmat sanojen takana nappaavat enemmän huomiota itselleen. Minimalistisiin käännöksiin ja kaihoisiin soundeihin turvaudutaan usein, vaan ei aina. Tälläkään saralla ei käytetä samoja kaavoja ja leikkauksia toistuvasti. Elektroninen on esillä ja efektit lisäävät ulottuvuuksia sekä mahdollisuuksia.

Puolikas kulkee armottoman hitaasti, ajan venyessä tekstin vaatimuksista ja tapanirinnemäisen rakennelman hypnotisoidessa. Dystooppi pelaa myös äärimmäisen niukalla setillä, jolloin harvat ainekset pystyvät kertomaan vielä niin kovin paljon enemmän.

Limppu avaa runsaasti ja rohkeasti asioita, mutta saattaa jättää niin sanojen kuin soundienkin väleihin ne merkittävimmät tyhjät kohdat. Kartan valkoiset läikät tai paperin musteläiskät, joissa kuulijan mielikuvitus saa/joutuu täyttämään osia. Mindberg ei ole helppo levy, eikä ilolla kyllästetty kokemus, mutta mielestäni sen surumielisyys sävyttyy kirkkaammistakin väreistä riittävissä määrin.