Transworld Identity: Seven Worlds

Frontiers Records

Transworld Identity lähti heti alusta paukuttamaan kasaristi AOR:n katkuista hard rockiaan, eikä Lacu Lahtisen ja Mila Bosan johtama yhtye ole suuntaansa sen kummemmin korjaillut. Debyyttialbumille on otettu mukaan sinkuista parhaimmat, eli raitoja on uskallettu jättää myös rannalle, mutta totta kai seassa on kesään 2019 kuumuutta hohkanut I’m Such a Liar, joka on samalla esikoispitkäsoiton kiistatonta terävää päätä.

Nykymaailman kiireellistä henkeä heijastellen sinkut saavatkin avata albumin, eikä neljästä ensimmäisestä numerosta löydy huomauttelun paikkaa. Tämän vuoden puolella kiekon tietä pohjustaneet Everything Must Burn ja Play & Pretend ovat keulilla aiheesta, koska tällaisista korkeaoktaanisista menopaloista moni rokkari antaisi jäseniään vaihdossa. Kaavat ovat tuttuja, säännöt jo monesti läpi käytyjä, mutta niin vain minuutin kohdilla kertosäe isketään toistuvasti sisään ja ilmat siinä samalla ulos. Mahdottoman tarttuvia, helposti muistettavia ja silti riittävän uniikkeja helmiä, joista kelpaa olla ylpeä.

Entä mitä tapahtuu, kun alun sinkkuparaati on ohitettu ja 16 minuutin mittainen vuoristoratakyyti päättyy? Albumin loput seitsemän raitaa pyrkivät marssimaan kärjen tahdissa, kukin hieman omalla tavallaan ja omia puoliaan esiin tuoden. Starchildin jykevämpi rytmi takoo lupaavasti, Livin’ on the Run voisi olla seuraava sinkkuvalinta ja Roseatekin hinkuu kovasti juhliin mukaan, vaikka vauhti ja hartiat eivät taida ihan riittääkään A-luokkaan saakka.

Ikävä kyllä monet numerot muistuttavat tarpeettoman paljon ykkösketjun jäseniä, ilman noiden valioiden ylivertaista kantovoimaa. In for the Long Haul tuntuu jääneen jopa hieman kesken, lupaavaa rakennetta on ja melodian pistovoiman voi havaita. Kasaan ei vain ole saatu täysipainoista biisiä.

Osumia ropisee siis koriin alussa, mutta ei lopussa. Näin albumin kaari laskee väkisinkin, eikä kolmen vartin ylittävä kiekko pysty pitämään yllä alkunsa huimaa tasoa.