Pillow: Simple Pleasures

Panama-levyt

Pillow’n herkullisen garageinen poprock osui kohdilleen, kun debyyttituplasinkku Can't Talk To Boys / Teeth jysähti helmikuussa maisemaan. Taannoin saatiin vielä toinenkin tuplaherkku, Marathon / Sweaty -tuplasinkun tuplatessa esikoisalbumia ennakoineet raidat. Kummassakin tapauksessa sinkun A-puoli kelpuutettiin pitkäsoitolle, kun taas B-puolet jäivät vain sinkkujen riemuiksi. Päätös on kova, mutta samaan aikaan perinteinen, sillä kitararockin saralla sinkuille on ollut tapana jättää omia aarteitaan.

Vaan eipä se garagesota kahta raitaa jää kaipaamaan, sillä Simple Pleasures on tusinan kappaleen ja hiukan päälle 38 minuutin mittainen voimannäyte kitarasurinoiden ihmemaasta. Monessa muussakin kovassa koitoksessa kykynsä osoittanut Iiti Yli-Harja omaa täydellisyyttä hipovan lauluäänen näihin karkeloihin, eikä sähkökitaran ja syntikoiden soittaminen siinä samalla tuota probleemia. Pekka Härkönen toisessa kitarassa takaa surinoiden runsauden, säröstä ja vallitustöistä tinkimättä. Kitara onkin levyn kunkku, kuningatar, jokeri ja ässä.

Biisien keskimitta painuu alkupuolella alle kolmen minuutin, kun yhtye piiskaa soittimistaan riffiä, melodiaa ja rytmijekkua. Missä kulkevatkaan powerpoprockin rajat, siellä on lähellä myös mainioiden sinkkujen väliin sijoitettu Jennifer, joka osaltaan nostaa jo valmiiksi iskukykyisen A-puolen jyräysvoimaa. Rähjäisempi Bug (What Did Liam Say) vääntää entistäkin raskaammaksi soundimaisemaa, jota Undo vuorostaan pehmentää omin sävyisämmin keinoinsa.

B-puolella tarina kääntyy ja muuntuu uuteen suuntaan. Jälkimmäisen puoliskon korkkaava Feverfew lähentelee peräti viiden minuutin haamurajaa, mutta pixiesmäisesti jurnuttava puolislovari solahtaa sukkana korista sisään. Eikä heti perään kajahtava Last Resort mahdu myöskään alle neljään ja puoleen minuuttiin, vaikka tempo nousee ja energiatasot vellovat. Pillow’n albumi ei kuitenkaan juutu näihin raitoihin, vaan bändi ennemminkin nostaa pelinsä panoksia ja rikastaa garagepoprockinsa kudoksia.

Simple Pleasures on suoran kitararockin, hienojen harmonioiden ja yllättävienkin melodioiden värittämä kokonaisuus, jonka satunnainen yksinkertaisuus on toimivaa sellaista. Mitään uutta ja ihmeellistä ei luoda, mutta kuinka messevästi kaikki palaset toimivatkaan yhteen.