Lankum: False Lankum

Rough Trade

Irlantilainen Lankum on koko uransa ammentanut musiikkiinsa voimaa vihreän saaren historiasta. Eikä se tässä tapauksessa tarkoita sitä, että vanhoja kansanlauluja vain soitettaisiin yksi yhteen kuten aina ennenkin. Sen sijaan veljekset Ian Lynch ja Daragh Lynch, sekä heidän kanssaan folkista aivan omanlaistaan kulmaa hakevat Cormac Mac Diarmada ja Radie Peat tekevät yhdessä jotain aivan erilaista.

False Lankum on nelikon neljäs virallinen pitkäsoitto ja sen otsikko on napattu irlantilaisen folk-legenda John Reillyn kappaleesta, josta koko yhtyeen nimikin aikoinaan johdettiin. False Lankum katkaisee samalla albumien saralla venähtäneen kuivan kauden, työntäen bändin soundia rohkeasti aivan uudenlaiseen suuntaan. Siinä missä aiemmin voitiin puhua hivenen tummasävyisestä folk-bändistä, on False Lankum loikka – tai oikeammin kolmiloikka – suoraan varjoihin, tummuuteen ja yön kätköihin.

Kahdestatoista raidasta kymmenen on traditionaaleja, kahden oman kappaleen syventäessä erityisesti edellä mainittua yön ulottuvuutta. Ankkuriraita The Turn porautuu siinä määrin noiseiseen droneen, että kerrostetut äänet ja kakofonian partaalla keikkuva lopputulema on selvästi ’jotain muuta’. Ja silti, tässäkin 13 minuuttisessa mammutissa piisaa kauneutta, melodisuutta ja keveyttä, kyse on vain ainesten tasapainosta – ja sopivasta tasapainottomuudesta.

Sinkkujen puolella meno on yhtä tinkimätöntä. Ensimmäinen sinkku ja albumin avaaja Go Dig My Grave kellottaa lähemmäs yhdeksän minuuttia, eikä sinkusta todellakaan otettu mitään radio edittiä, joten jälleen kerran: ota tai jätä. Surumielisen upea kappale kyllä kestää mittansa, joten haaste heitetäänkin sinulle: oletko tämän biisin ja levyn mittainen? Toinen sinkku The New York Trader on alkuun hieman ’irlantilaisempi’, mutta tämäkin lähemmäs kahdeksan minuuttinen jätti viskoo pitkiä varjoja jälkimmäisellä puoliskollaan.

Ja puhuttaessa varjoista on esiin nostettava vetävällä poljennolla varustettu Master Crowley’s, jonka hypnoottinen jauhanta rakentuu lähinnä haitarin johtamasta kuviosta. Valon sen sijaan lehvästön läpi päästää siivilöitymään herkän hiljainen On a Monday Morning, toimien samalla kontrastina kaikille varjoille, jyrähdyksille ja yölle.

False Lankum vaatii kuulijaltaan kenties normaalia enemmän, mutta vastineeksi irlantilaisen folkin maailmaan avautuu täysin ennenkokematon portti. Sen takana on runsaasti yön tunnetta ja tummuutta, moista en kiistä. Vaan missä on varjoja, siellä on myös valoa ja voimaa.