Emma Salokoski & Jarmo Saari: Viileässä virrassa

Music Box Helsinki

Emma Salokoski & Jarmo Saari ovat tehneet jo jonkin musiikillista yhteistyötä, mutta virallisia julkaisuja on tipahdellut lähinnä sinkkuina. Parin vuoden takainen Äidit availi tahollaan teitä, vaan nuo kappaleet eivät päätyneet uudelle albumille. Sen sijaan niin ikään sinkkuina ilmestyneet Liian auki ja klassikoksi luettava Nocturne ovat näiden kymmenen tarkoin valitun raidan joukossa.

Saatesanoissa korostetaankin levyn teosmaisuutta ja kokonaisuutta, jossa omat sävellykset, lainakappaleet ja nämä toisiinsa yhdistävät huippuunsa hiotut sovitukset ovat kaikki osa jotain suurempaa. Äänessä ovat halki levyn vain Salokoski ja Saaren soittamat soittimet, joista useimmin johtajaksi valikoituvat sävykkäästi soitetut kitarat. Laulu ja kitara, äänet ja niiden väleihin laskeutuvat hiljaisuudet, muutamin sanoin kerrotut tarinanpätkät ja sanattomuuden täydentävät osuudet.

Näistä aineksista syntyy pala palalta ja kuuntelukerta kuuntelukerralta aina vain isompi taustatarina, joka ei kuitenkaan hamuile taivaita yltään. Saari hyväilee kuulijan korvia melodioilla ja Salokoski toisinaan vain sanattomalla laululla, sillä sanojakaan ei aina tarvita.

On sangen helppoa huomata, että albumin lievästi jazzahtava, suunnattoman ilmava ja vokaaleihin nojaava materiaali sopisi sellaisenaan konserttisaleissa esitettäväksi. Raitojen keskinäiset jännitteet muodostavat jo kotisohvalla kuunneltaessa omia pienoiskokonaisuuksiaan, joita huipputaidokas kaksikko pystyy taatusti vielä rikastamaan tulevissa esiintymisissään.

Pekka Strengin sydäntä korventavan upea Luumupuupoika on kaikessa ilmeisyydessään upea numero, ja öistä maailmaa kevein sormin luotaava Yöllä tuntuu silkkisen kevyeltä kosketukselta. Jazzahtavaa ja äärimmäisen riisutuksi jätettyä muotoa julistaa myös Rakastan, jonka taivaalta paistava aurinko kohonnee pohjoisia kansia korkeammalle. Tai näin ainakin rytmiikasta olisin haistavinani.

Viileässä virrassa kulkee kuitenkin useimmiten pohjoisempia rantoja ja niiden kivisempiä penkereitä myötäillen. Jo em. Liian auki lienee se helpoimmin lähestyttävä ja lähimmäs valtavirtaa uiva numero, jota kelpaa esitellä käyntikorttina. Jotain sydämen tienoilta liikuttaa myös hivenen oudolta ja samaan aikaan läheiseltä vaikuttava Sileäksi vasten sydäntä, jonka aavemaisen viehkeissä käännöksissä ja kylmäävissä sanoissa lepää jotain hahmottamatonta. Jokainen kuulija antaa koirille ja veitsille omat merkityksensä, ja tuo sama vapaus leimaa koko levyä. Niin sen tekijöitä, äänimaisemia kuin ehkäpä kuulijoitakin.