Allumelankolia: Harmaa Manifesti

Young Diamond

Allumelankolia julkaisi hieman ennen pandemiaa itsensä mukaan nimetyn EP:n, jonka hiljaisiksi riisutut pop-kappaleet tihkuivat urbaania melankoliaa. Sittemmin kelpo pinon sinkkuja julkaissut artisti laittaa nyt kaiken sulkuvuosien materiaalinsa yksiin kansiin, ja kavereiksi on sujautettu vielä muutama muukin raita. Vaan mikä lähiöromantikoksi tunnustautuvaa artistia liikuttaa nyt, mistä Harmaa Manifesti kertoo?

Keskiössä on raidalta toiselle rakkaus, tai tarkemmin ottaen sen päättyminen. Onnen purren kivikoille kosahtaminen, jo aikaa sitten särkyneen sydämen palasten vieläkin kesken oleva yhteen liimailu. Näitä aihepiirejä on työstetty jo aikojen alusta ja sama työ tullee jatkumaan hamaan ihmiskunnan loppuun saakka, mutta Oikea vastaus on joka kerta erilainen. Eikä viisautta löydy, vaikka asioita kuinka vatvoo ja veivaa – eikä niitä silti voi olla vatvomattakaan, koska ihminen on mikä on. Kauneinta vaan löytyy jokaisen katsojan omista silmistä, omista tulkinnoista ja erilaisten linssien läpi katsotuista asioista. Useimmiten kauneus myös tehostuu, kun se on jo jäänyt saavuttamattomaan menneisyyteen, mikä on ihmisille ja erityisesti lähiöromantikoille ominaista.

Melankoliaa on siis muuallakin kuin nimessä, tosin Allumelankolia antaa myös auringon paistaa musiikkiinsa ja lämmön hehkuttaa sanoitustensa joitain nurkkia. Ei välttämättä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että debattia saadaan aikaiseksi.

Musiikin puolella pop tekee Harmaa kaupunki -raidalla rohkeasti tuttavuutta juurevan bluesrockin kanssa, svengin loihtiessa uusia värejä horisonttiin. Näinä päivinä liikuttelee jalkojaan kekkoslovakialaisen mustavalkoisessa iskelmäluolassa ja Punainen planeetta säteilyttää itsensä retroisen scifi-progefolkin tähtilaivaan. Eikä näiden reunapisteiden välilläkään pääse genresapluunoita suotta sovittelemaan biisien ylle.

Vaatteet voivat vaihtua näyttelijöiden yllä, lavasteet kolahtelevat toistensa eteen ja taakse, mutta kaiken keskellä on lopulta aina mies ja hänen äänensä. Sanat ja särkynyt sydän. Surumielisyys ei kuitenkaan tee tästä levystä raskasta, ei edes negatiivisessa mielessä haastavaa.

Harmaa Manifesti on tavallaan puolen tunnin mittainen terapiaistunto, jonka jälkeen ilma voi hyvinkin maistua aamukasteen raikkaalta, huominen täyttyä ennen huomaamattomiksi jääneistä mahdollisuuksista. Harmaasta kumpuaa lopulta uudenlaisten värien rajaton kirjo, tosin tämä nyt on vain oma mielipiteeni.