Ciminero: Shadows Digging the Grave

Argonauta Records

Helsingist� k�sin operoivan Cimineron toinen pitk�soitto ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta Desibeli.netin postilaatikkoon fyysinen kopio kopsahti vasta taannoin. Eik� n�in terhakasti rouhiva ja maittavan doomahtava rock mihink��n vanhene muutamassa kuukaudessa, joten l�hdet��n monttubileisiin avoimin mielin mukaan.

Yhdeks�n raidan ja karvan alle 40 minuutin annos okkultismiin taipuvaista raskasrockia kulkeekin herkullisilla radoilla, etsien monesti kolutuista k�yt�vist� ja kellareista uudenlaisia ratkaisuja sek� reittej�. Eli tavoitteena on napata vanhoista maailmoista parhaita paloja, sek� silata niit� hivenen uudemmilla soundeilla. Eiv�tk� kaikki ratkaisut ole suoraan oppikirjasta.

Ensimm�iseksi sinkuksi valittu Inner Child on ensinn�kin yll�tt�v�n rauhallinen, eik� l�hemm�s viitt� minuuttia ylt�v� siivu edes yrit� villit� menollaan. Sen sijaan yhtye luottaa doomahtavaan alkusabbathiin, jossa kitarariffi ja pahaenteisesti soutava ��nimaisema ovat avainasemassa. Vokalisti Valentina Vigaton v�h�eleinen ilmaisu istuu kiistatta kuvaan kuin risti hautuumaalle, eik� b�ndi yrit� peitt�� suotta biisin yksinkertaisen toimivaa ydint�.

Toiseksi sinkuksi nostettu Nettare d�Estasi esitet��n ymm�rt��kseni italian kielell�, ja raita on viel� edelt�j��ns�kin rauhallisempi, melodisempi ja uskaltaisinko sanoa jopa folkahtavampi. Vaan eiv�tp� 70-luvun pioneeritkaan kavahtaneet v�ritt�� ilmaisuaan tarvittaessa my�s pehme�mmin vedoin, joten t�ll�kin osalla on paikkansa isossa kuvassa.

Kaikki kunnia em. valinnoille, mutta mielest�ni rohkeammin rokkaava Yearning and Insurgency from the Empyrean on n�lk�vuoden pituisesta nimest��n huolimatta selvempi poiminta k�rkeen. Biisih�n jyt�� ja jauhaa kuin nuori Ozzy konsanaan, mik� on siis hitonmoinen kehu n�iss� ympyr�iss�. Toinen maaliverkkoja venytt�v� laukaus on tietysti avaukseksi sijoitettu Invoke Me, joka pyyhkii p�ydilt� niin kynttil�t kuin liinatkin. N�in ne levyt tulee potkaista k�yntiin, jos mielit��n pit�� kuulijat hereill� pidemp��nkin.

Ter�vien k�rkien takana rintama ei ole aivan niin leve� ja syv�, kuin mit� voisi toivoa. Vaikka lopputulema on hivenen raakilemainen, en voi kuitenkaan olla huomaamatta potentiaalia l�hes jokaisessa numerossa. Mit� yhtye mielest�ni ehdottomasti kaipaisi on materiaalin trimmaus, rohkeampi ruodinta ja ehk� t�ysin ulkopuolinen tuottaja, joka uskaltaa sanoa mik� toimii ja mik� ei. Maaleja kyll� tulee, mutta kuteja ropisee my�s mets�n puolelle.