Maustetytöt: Maailman onnellisin kansa

Is This Art!

En tiedä kummasta asiasta olisin enemmän innoissani: Maustetyttöjen kolmannesta albumista, vai heidän esiintymisestään Aki Kaurismäen syksyllä julkaistavassa elokuvassa. Kaurismäkihän on kansainvälistä arvostusta nauttiva kulttiohjaaja, jonka myötä Maustetyttöjen kaurismäkeläinen sanoma voi saavuttaa entistäkin mittavammat väkijoukot. Niin maamme rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin. Tarina ei kerro, mitä biisejä tulevassa leffassa tullaan ehkä kuulemaan, mutta eihän sillä oikeasti ole niinkään väliä koko tapauksen PR-arvon huomioon ottaen.

Mikä merkitsee on sen sijaan fakta, että kolmannella albumillaan Anna ja Kaisa Karjalaisen yhtye on mennyt jälleen selvin askelein eteenpäin. Enkä millään tavoin halua väheksyä loppuvuodesta 2020 ilmestynyttä Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -pitkäsoittoa, sillä se oli, ja on tietysti edelleen, merkittävä luku tarinassa ja moderni klassikko.

Kolmannella kierroksella duon melankolinen synapoprock on vain kehittynyt ja kulkenut omin ehdoin kohti uutta suuntaa, menettämättä kuitenkaan mitään olennaista matkalla. Jotkin Kaurismäkien kriitikot valittavat näiden ohjaavan aina vain uudestaan samoja leffoja, mutta eihän se aivan niinkään mene, jos töitä tarkastelee avoimen kriittisesti. Maailman onnellisin kansa on kyllä ensisekunneistaan lähtien tunnistettavasti tekijöidensä lapsi, sillä on vain uusia ja hivenen erilaisia ominaisuuksia vanhempiin sisaruksiinsa verrattuna.

Alkuvuodesta ilmestyneet sinkut Näkymätön Anna ja Ei niin kovin suuri city olivat kumpainenkin jo puhtaita täysosumia, tietysti. Samalla ne kielivät musiikissa tapahtuneista muutoksista, jossa melankolisuus ja iskelmän kanssa istumapaikan jakava synapop löytävät entistä paremmin yhteisen sävelen. Melankolista kyllä, mutta aiempaa syvempää niin soundien kuin tunteidenkin saralla.

Samoista elämän valttikorteistahan tässä lauletaan kuin ennenkin, vaikka sukupolvet ovat näennäisesti vaihtuneet. Onko pakko juoda? ja Kiviä sukkiin kertovat arjesta, jossa kosteusprosentit ovat lähteneet lapasesta. Ja kun asiat menevät oikein pieleen, niin Äiti meni merille. Ainahan ne jonnekin karkaavat, eivätkä suinkaan silkkaa ilkeyttään, koska tarinoiden ihmiset ovat aina enemmän tai vähemmän ympäristönsä mukiloimia uhreja. Uskottavan arkidepressiivisyyden kaava on jo aikaa sitten löydetty duon toimesta, jolloin Maailman onnellisin kansakin voidaan esittää suoralla naamalla ja kaiken kukkuraksi biisi on vielä tanssittava.

Kolmas kerta toden sanoi, ja oikeastaan melkoisen nipun totuuksia. Nämä ovat lauluja maailman onnellisimmasta kansasta, jonka lottokupongit ovat edelleen ristiriitaisia ja monitulkintaisia lappuja.