Lulua: Lulua

Eclipse Music

Tamperelainen rock-yhtye Lulua esitteli jo taannoin pop-koukkujensa ensiluokkaista terää sinkkukoosteen puolella. Ykkössinkuksi nostettu Elefantin hautausmaa ei ehkä vieläkään aukene kaikkien tekstinsä metaforien puolesta, mutta naurettavan tarttuva kitarapoprokkis jää kyllä kiinni korvaan muutenkin. Eikä kyseinen sinkku ole suinkaan ainoa osuma debyyttilevyllä.

Nähtävästi kyseessä on tässä vaiheessa vielä duo, vaikka johtohahmoina toimivat solistit esitelläänkin bändin jäseninä. Niin tai näin, yhtyeen itsensä mukaan nimetty esikoinen on kaikkea muuta kuin tasainen ja virtaviivainen poprock-biisien joukko. Ehyt teos jää siis puuttumaan, mutta pitkäsoitolla on kiistattomat ansionsa. Ensinnäkin Miia Lepola ja Vesa Holmala pystyvät kirjoittamaan tarttuvaa materiaalia, vaikka genreruudokolla sivu-, etu- ja taka-askeleita otetaankin kroonisesti. Saatekirjeessä puhutaan niin iskelmästä kuin bluesista, enkä pystyttäisi lopullisia raja-aitoja vielä noillekaan kohdin.

Tasaista siis on kuin Alpeilla, mutta sehän on myös yhtäältä nähtävissä etuna. Tempoen poprockin kiemuroita kääntelevä Syömälakko hinkuu pakonomaisesti Chicagoon, kun taas Kalifornia rauhoittuu ja rautanlankailee kohti unelmien rantojaan melankolisemmin. Virkamies on ihan suoraa alkubluesia, mutta suomalaisella kulmalla varustettuna, eikä peräti kuuden minuutin tuolle puolen loistava Kuu ole myöskään hivenen pinkfloydmaisella äänijyrällään aivan vaivaton monoliitti omaksuttavaksi.

Lulua on jo nyt hurjan paljon musiikillisesti, eikä kunnianhimo tunnu kuuluvan lainkaan sanavarastoon. Vuonot svengaa uuden aallon tarmokkaalla rockilla, mutta kertosäkeessä meno pehmenee monta astetta – kuulostaen kerrassaan upealta. Lulun sielukas meno rouhii puolestaan suomi- ja manserockin kultakimpaleita, eikä ole moksiskaan stadionrockin siivistä sivuilla.

Onko tämä kaikki liikaa, meneekö Lulua jo liian pitkälle? En lähde laskemaan takalaittomia, vaan ihailen ainoastaan pallojen korkeita ratoja. Lulua on albumina aika mahdoton kummajainen, mutta sinkkubändinä tamperelaiset ovat suorastaan hengästyttävän kovia. Ja se kyllä riittää esikoisen kohdalla vallan mainiosti.