Anthony Rausku: Mental Image

Omakustanne

Anthony Rausku jatkaa kiivasta materiaalin julkaisua ja Mental Image onkin jo kolmas pitkäsoitto kuluvalla vuosikymmenellä. Tällä kertaa kieli on vaihtunut takaisin englanniksi ja kuten vuoden takaisella Sielujuen sinfoniaa -albumilla, myös nyt tempo on kohdillaan ja vauhti kovemman puoleista.

Olen useaan otteeseen antanut Rauskulle risuja soundien lievästä sotkuisuudesta ja ronskin rokahtavan materiaalin hiomattomuudesta. Samat sanat on tavallaan helppoa sanoa ääneen nytkin, mutta tällä erää tikkuinen rosoisuus myös tavallaan pelaa Rauskun eduksi. Rämisevä ja koliseva rock on kaikista hienoista sovituksellisista elementeistään huolimatta romuluista, mikä luo jännittävää kontrastia yksittäisille raidoille ja pienin varauksin koko levylle.

Ykkösketjun kappaleista The Day voisi olla jokin Lou Reedin unohdettu helmi, jonka hienovaraiset taustat melkein hukkuvat särön alle – mutta vain melkein. Vimmainen Face on My Mirror osaa myös hyödyntää hetkellisiä hiljaisempia kohtia, jotta hivenen grungenkin mieleen nostattava vyörytys tuntuu sitten sitäkin tylymmältä.

Voimaa on mukana ilman tuulimyllykitarointia ja Rauskun kyky tuoda toistuvasti kuvaan mukaan myös glamin kaukaista välkettä sotkee herkullisesti pasmoja. Niin kappaleilla kuin koko kiekolla tuntuukin olevan monta päällekkäistä elämää, mikä on niin ikään artistille ominaista toimintaa. Toisinaan kerrokset aiheuttavat enemmän kitkaa, kuten vaikkapa Meet You Theren tapauksessa, mutta samalla kuva tahtoo hiukan sumentua. Mikä olikaan biisin alkuperäinen tarkoitus?

Rajoja ennakkoluulottomasti rikkova Will We Ever Be the Same huomaa seisovansa muutosten edessä, alun akustisen kitaran rakentaessa siltaa rockin historiaan, ehkäpä jopa Johnny Cashiin saakka. Ysärimpi Forget Your Gods on yhtä käärmeissään, vaikka käyttääkin terhakan rockin toista kaistaa ja näin suurempi kuva täydentyy kuin huomaamatta pala palalta.

Mental Image on ensivaikutelmaansa kimurantimpi tapaus, joka kolmen vartin mittaisena kitararockin kimpaleena on ehkä hiukan liian mittava pala kerta-annokseksi. Biiseissä on toimivia ideoita, melodioissa potentiaalia, mutta jalostustyön viimeinen vaihe tuntuu edelleen tuottavan ongelmia – enkä puhu nyt vain soundeista. Sanoisin silti Mental Imagen siirtyvän keulapaikalle herran tuotannossa, eli suunta on oikea.