Jori Larres: Waves

Post-Rift

Jori Larres pitää yllä huimaa julkaisuvauhtia. Piti ihan tarkistaa, että Waves on jo peräti kuudes pitkäsoitto elektronisen instrumentaalimusiikin uupumattomalta arkkitehdilta. Matka vuoden 2019 Parallels-albumilta on ollut yhtäältä värikäs ja monipuolinen, toisaalta taas yllättävänkin lyhyt.

Larresin luomat äänimaisemat ovat jälleen vahvan elokuvallisia ja Waves on selvästi teosmaisempi kokonaisuus, pitkälti samassa hengessä kuin viime vuoden ensimmäinen pitkäsoitto Intervals. Tuolloin Larres tuntui palaavan myös osittain takaisin yhtenäisempään muotoon, rytmisten kokeilujen ja sirpaloituneen kerroksellisuuden jäädessä pois kuvioista.

Waves onkin rauhallisempi kuin monet edeltäjänsä. Se on kiistatta ehyempi ja selkeärajaisempi, keskittyen elementtiensä sisäavaruuksiin suuremmalla maltilla. On tietysti täysin makuasia, että pyöriikö Invisibles jo tarpeettomankin uskollisesti pienten kuvioidensa ympärillä, mutta yhtymät Mike Oldfieldin harmillisen aliarvioituun Incantations-albumiin tuntuvat leijuvan yhtä sitkeästi ilmassa.

Mikäli olisin sattunut saamaan arvioitavakseni vinyylilevyn, olisin taatusti arvostanut vielä enemmän B-puolen käynnistävän Colliden osuutta kaksipuolisessa kokonaisuudessa. Rytmillisesti aktiivisempi raita nousee hitaasti jaloilleen ja hallitsee koko kahdeksan minuutin kestonsa tilannetta muuntuen ja muuttuen, kunnes maalailevampi Primitives ottaa viestikapulan vastaan ja kohoaa tilavammalle taivaalle.

Waves pelaa rohkean niukalla soundipaletilla, eikä levy ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuntunut niinkään pitkäsoitolta kuin ennemminkin poikkeuksellisen pitkältä EP-levyltä. Nimiraidan sulkiessa hitaasti koko levyn yllätyn kerran toisensa jälkeen, kuinka nopeasti tämän kolmivarttisen kiekon kanssa aika kulkeekaan.