Algiers: Shook

Matador

Atlantan suurkaupungista kotoisin oleva Algiers on niitä yhtyeitä, joita ei gnereruudukoilla suitsita ja parilla kuvaavalla termillä kiteytetä. Juuri ennen pandemian täydellistä leviämistä julkaistu There Is No Year -albumi vei kokoonpanon ilmaisua aina vain pidemmälle sinne missä pop, rock, rap, soul, funk, postpunk ja ties mitkä muut tyylit sulautuvat, muuntuvat ja jalostuvat ennalta arvaamattomin tavoin.

Kolme vuotta myöhemmin Shook jatkaa tuosta pisteestä, tuon pisteen vierestä, takaa, sivuilta ja eri puolilta. Ymmärsitte varmaankin jo ideani. Pitkäsoiton mitat ovat miltei uuvuttavat ja tuovat CD-kauden mieleen, sillä 14 raitaa ja lähemmäs 55 minuuttia ovat melkoisia numeroita vuonna 2023. Elämmehän nyt yhden biisin sinkkujen ja taloudellisesti napakoiden EP-levyjen kulta-aikaa, jossa kuulijat eivät noin vain keskity enää mihinkään varttia pidempään. Vaan ehkäpä tämä on ollut haaste, jonka Algiers on päättänyt voittaa ja osoittaa isompienkin albumeiden elinkelpoisuuden – kuka tietää?

Atlanta on tekijöiden koti ja se on myös tämän levyn ydin, sen sykkivä sydän ja labyrinttimainen katukartta. Eivätkä Algiersin jäsenet suinkaan peittele tilannetta, sillä he ovat ylpeitä atlantalaisuudestaan ja sen mahdollistamasta kulttuurisesta rikkaudesta. Spoken word -taiteilija Big Ruben vahvistama Everybody Shatter on upea numero, ja saman kylän mies saa myös välisoittomaisen As It Resoundsin toimimaan. Toinen vahva alkupuolen isku on sinkuksikin nostettu Irreversible Damage, jolla puolestaan itsensä Zack de la Rocha pääsee tulittamaan suullaan. Nämä raidat ovat modernia katutaidetta, poprockrapin sissi-iskuja ja täysin kahlitsemattomia post-everything julistuksia.

Pehmeämpää ja klubimaisempaa äänimaisemaa tarjotaan niin ikään sinkuksi nostetulla I Can’t Stand It! -vedolla, jonka soundinen pehmeys tosin kohtaa lyriikoiden pistävän kovuuden. Samuel T. Herring & Jae Matthews on merkitty tämän numeron vierailijoiksi, eikä studiossa ole muutenkaan ovi juuri levännyt. Mutta vaikka vierailijoita ja yhteistyön tekijöitä on runsaasti, kuulen kaiken takaa silti Algiersin vision, yhden selkeän äänen.

Vielä syvemmälle yön sykkeeseen sukeltaa Nadah El Shazlyn kanssa esitetty Cold World, joka ei anna maailman kylmyyden unohtua. Yhdysvallat on multitraumainen yhteiskunta, joka kuitenkin osaa myös oppia historiastaan. Ja silloin mikään ei lopulta ole mahdotonta, eikä mikään haava ole ikuinen.

Shook kirjaimellisesti ravistelee ja kääntää musiikin tuttuja murikoita, antaen lähes jokaiselle jotakin ja luoden prosessissa jotain täysin uutta sekä erilaista.