Time Primer: Artefact

Omakustanne

Moni haluaisi nimetä itsensä progressiivisen metallin suureksi taituriksi, jolla riittää rahkeita täyttää mitkä tahansa areenat. Ja mikäpäs sitä estää julistuksia antamasta, mutta kovasti kilpaillussa genressä puheet ovat harvemmin täysin tekojen veroisia. Kotimainen Time Primer uskoo omaan asiaansa siinä määrin, että eteenpäin pusketaan hartiapankin voimin, mistä kumarrus bändin suuntaan. Kun kaikki on niin sanotusti pelissä, tulee sanomaa kuunneltua tarkemmin – tai näin ainakin allekirjoittanut toimii.

Debyyttialbumin ennusmerkithän ovat olleet mitä suotuisampia. Tutustuin Time Primerin koukeroiseen mutta melodiseen metalliin jo esikois-EP Obstinaten myötä. Pikkukiekko osoittautui taiten rakennetuksi neljän raidan paketiksi, jolla kaikki oli jo kohdillaan. Yhtään biisiä EP:ltä ei ole kuitenkaan otettu mukaan albumille, eivätkä pikkukiekkoa seuranneet sinkutkaan ole mahtuneet mukaan, vaikka niistä olisi saanut kasaan jo enemmät puolet pitkäsoitosta.

Helppo tie ei ole kuitenkaan Time Primerin tie, ja terve kunnianhimo tuo toisen sulan ryhmän hattuun. Kolme vuotta työstetty levykokonaisuus on nimenomaan kokonaisuus, jolta on hankala löytää heikkoa kohtaa tai turhaa höttöä. Biisit polveilevat orgaanisen tuntuisesti, tahtilaji vaihtuu, melodiat ja riffit kietoutuvat mutkikkaasti, eikä lopputulos silti kuulosta rahtuakaan sotkuiselta tai sekavalta. Monipuoliset vokaalit suosivat ns. puhtaampaa ilmaisua, mutta voimaa ja rosoakin osataan kyllä tarpeen vaatiessa tuoda kuvaan.

Levy on syntynyt synkkinä aikoina, planeettamme kärsiessä murheista toinen toisensa perään, mutta Artefactista ei dystooppista saa mielestäni vääntämälläkään. Ja tämä on positiivinen asia useammallakin tasolla, koska yksistään se nostaa bändiä genrensä sisällä. Toki hankaliakin aiheita käsitellään, vaan varjoja täydentävät aina valot ja itse näen kokonaisuuden suorastaan toiveikkaana.

Tuhdimmalla metallimoottorilla jyrisevä sinkkubiisi Riddle Me This toimii oivana jakolinjana, jonka takana eeppisempi What If saattaa nousta kuin luonnostaa ylemmäs. Toinen selvä saranakohta, ehkä hiukan yllättäväkin sellainen, on loppulevyltä löytyvä rauhallisempi The Harbinger, jonka vanavedessä jylhä Aligning Hearts saa sulkea albumin.

Artefact on 55 minuutin mitassaan melkoinen teos, joka avautuu kuitenkin jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla kuin viehättävin lohkopalapeli. Albuminsa kirjoittanut, sovittanut, äänittänyt ja miksannut yhtye pitää muistakin langoista tiukasti kiinni, mikä on osaltaan varmasti mahdollistanut näin tiheän ja silti avaran kokonaisuuden syntymisen. Hattua päästä, ja korkealle, sillä näillä näytöillä kelpaa tähdätä aina vain ylemmäs.