Teini-Pää: Sata syytä aloittaa

Soit Se Silti

Kylläpä se aika rientää – hitaasti. Oikeasti on kulunut vasta vuosi siitä, kun Teini-Pää avasi pitkäsoittoketjunsa Maailma kyllä odottaa -kiekolla, mutta kuluneeseen vuoteen onkin mahtunut kaikenlaista. Maailma yllätti, paljon on odotettu ja kyllä-sana on ollut harmillisen vähällä käytöllä näinä aikoina.

Kaikki ei ole pysynyt ehdottoman liikkumattomuuden tilassa myöskään pöhköpopin sanansaattajan leirissä, vaikka melodisen kitararockin, pehmeän punkpoppiksen ja harmonisen garagerockin äärellä edelleen operoidaankin. Ykkössinkuksi viisaasti nostettu Ydintyttö pamahtaa heti turhahkon intronkaltaisen perään ja kuinka melodiakoukku nappaakaan kainalosta kiinni. Kakkossinkuksi poimittu Kuka vaan käy edustaa puolestaan onnistuneesti melankolisempaa kaiholinjaa, jossa tempo asettuu ja sade ropisee hiljalleen ikkunaan. Sattuu sisältä, kaunista on.

Sinkkujen takana maailma on kovin samankaltainen. Nopeammista vetäisyistä Sattumalta on kiekon punkeinta laitaa, tosin tiukimmissakin tilanteissa ote melodioista on rautaisen luja. Tuosta kaksi askelta melodisemman kitarapoprockin suuntaan ja Hattaraa osoittaa olevansa huomattavasti otsikkoaan tiukempaa kamaa.

Rakkaushuolet ja elon viskaamat kierrepallot toimivat toistuvasti lyriikoiden polttoaineena, mutta niin vain kulmat löytyvät ja riffiin saadaan liitettyä melankolista kahvaa kylkeen. En voikaan kuin ihailla ja ylistää Teini-Pään kykyä luoda näennäisesti vähästä näin monenlaisia ja silti keskenään sukua olevia numeroita. Siirtymät eivät ole dramaattisia, mitään suurta murroskohtaa on vaikea osoittaa, mutta jotain perustavanlaatuista on silti tapahtunut.

Tyylillisesti toinen pitkäsoitto soundaa jotenkin kypsemmältä, syvemmältä ja harkitummalta, mutta ei missään nimessä tylsemmältä. Aika ei pääsekään venähtämään näiden kymmenen oikean raidan ja karmien kanssa, joten viimeistään tässä on kymmenen hyvää syytä aloittaa bändin seuraaminen.