Tapio Mattlar: Palokärki ja pihlajaperhonen

Kingdom Productions

Kun albumin saatekirjeessä ensimmäiset sanat ovat: ”Maanviljelijä-multi-instrumentalisti”, voi ja saa levyltä odottaa jotain erilaista. Tapio Mattlarin kolmas kiekko totta tosiaan vastaa huutoon ja antaa kuulijoilleen muistettavaa. Nyt ei kuljeta helppoja reittejä, ei valita kaupallisesti järkevimpiä ratkaisuja – oikeastaan niitä pyritään nähtävästi monin kohdin jopa puolittain välttelemään.

Albumin materiaali on kuuleman mukaan syntynyt pitkälti äänittämishetkinään, alkuperäisen idean lähinnä vain ohjaillessa tulevia tapahtumaketjuja ja toimiessa alkupisteenä. Koko albumia leimaa vahva luonnonmukaisuus, jota Mattlar korostaa kaikissa ratkaisuissaan. Artisti itse soittaa kaikkia kuultavissa olevia instrumentteja, joita on noin kolmisenkymmentä, minkä lisäksi hän vastaa myös äänityspuuhista. Ainoa vierailija onkin kahdella raidalla vokalistina kuultava Marja Mattlar, eli kyseessä on todellinen soolokiekko.

Mattlarin persoonallinen ja vahvasti kielisoitinvoittoinen folk hämmensi allekirjoittanutta jo reilu vuosi sitten, kun Perinneympäristöjen huomionarvoisia kasvilajeja -albumi päätyi käsiini. Mattlar oli tuolloin, kuten edelleen, erittäin huolissaan luonnonympäristöjemme köyhtymisestä. Kyse on aikamme hiljaisesta tragediasta, jota ihmisen lyhytnäköinen toiminta vain alati kiihdyttää ja kiihdyttää. Tämänkertainen albumikokonaisuus kumpuaa hivenen positiivisemmista tapahtumista, mutta tätäkin levyä leimaa tummuus, jopa synkkyys, koska luonnolla menee edelleen yhtä hyvin/huonosti kuin aiemmin.

Lukuisten kielisoitinten luomat vallit ovatkin mielestäni lähes aina joko enemmän tai vähemmän surumielisiä. Balalaikka, sähkösitar, jouhikko ja bouzouki ovat vain pieni palanen suuresta arsenaalista, painopisteen pysytellessä silti akustisella puolella. Kappaleiden poljento on usein kansanmusiikkimainen, mutta aina näppärä (ja sopivan väljä) folk-termi istuu nytkin raidalle jos toiselle.

Levyn avain on kuitenkin soundi. Valittava, vaikeroiva ja toisaalta taas hetkittäin herkän kauniiksikin kasvava soundi, joka tihkuu tunnetta sekä latausta. Se syntyy soitinten yhteistyöstä, jossa isompia rumpuja ja mitään sen kummempia syntetisoituja ääniä ei kaivata. Äänet vain ovat, ne rakentavat yhdessä ja yksittäin kappaleita, joiden maailmat ovat sangen ehdottomia ja jotka osuvasti heijastelevat luonnon sattumanvaraisuutta.

Tuntuu lähes irvokkaalta heitellä kaiken sanotun jälkeen kaupallistavia ehdotuksia, mutta jos Mattlar päätyisi tekemään yhteistyötä ulkoisen tuottajan kanssa, niin siitä voisi olla yllättäviä hyötyjä. En jää toivomaan isoja tai sinkkukelpoisia pop-pintoja, mutta pienen lisätarttumapinnan lisäyksiä, ja toisaalta karsinnan paikkoja, voisi löytyä. Ja silloin entistäkin useampi voisi kuulla näitä mielenkiintoisia kiertoja, soittimia, ideoita ja ihmeitä.