Art Deco: Turhat tarinat

Omakustanne

Sisustuksen ja arkkitehtuurin puolella tunnustan olevan suuri Art Decon ystävä. Chrysler Building on yksi upeimmista pilvenpiirtäjistä ikinä, aikakauden upeimmat radiot, pölyimurit ja levysoittimet olivat puolestaan useasti enemmänkin veistoksia kuin käyttöesineitä. Autojen muotoilusta en lähde edes puhumaan, koska se suistaisi tarinan lopullisesti sivuraiteilleen. Suomenkielistä progehtavaa rockia soittava Art Deco ei ollut ennen tätä millään tavoin tuttu allekirjoittaneelle, mutta bändissä on muutakin positiivista kuin toiminnalle valittu otsikko.

Pitkäsoitolle ei ole päätynyt kuin seitsemän raitaa, mutta albumin kokonaismitta huitoo silti lähemmäs kolmea varttia, joten biisit saavat rönsyillä suhteellisen vapaasti. Joukosta ei löydykään kuin kaksi alle kuusiminuuttista numeroa, eikä sovitusten kaikkia ratkaisuja ole kovinkaan helppoa aina ymmärtää – mutta siitähän ennakkoluulottomassa progessa parhaimmillaan kaiketi onkin kyse. Tai niin allekirjoittanut ainakin genren hahmottaa, eikä Art Decon kyydissä kannata aina laskea siveltimen vetoja tai nuottien määrää.

Selvästi sisaruksiaan lyhyempi Kotiin palatessa polveilee ja kurvailee kenties popahtavimmin, mutta nytkin tarinaa viedään eteenpäin nykien tai hypähdellen. Vokalistin uniikki tyyli ansaitseekin syvän kumarruksen, sillä sieltä ja täältä tipahtelevia sanoja jää todella kuuntelemaan. Jokin tuntuu maisemissa ja luonnoksissa olevan kuitenkin aina hivenen pielessä, vaikka yhtäältä yhtye luokin hivenen marillionmaisia, seesteisiä tiloja. Eikä kyse ole vain sanojen pistelystä, sillä koskettimien ja kitaroiden ohuet pilvet tuntuvat hiipivän kaikkialle – ja ei minnekään.

Turhat tarinat -kappaleessa on samanlaista unenomaista semiahdistavuutta kuin Fellinin joissain töissä. Puoliuhkaavaa ja samaan aikaan puolilupaavaa, aivan kuin selän takana voisi olla ruusukimppu tai veitsi, eivätkä leikin säännöt ole edes selvillä. Ankkuriraita Elegia saattaa avata tarinoiden verhoja, mutta tämäkin kaunis numero ei suostu asettumaan viehättävien pop-kappaleiden muottiin. Ei, ei, ei, moiseen Art Deco on aivan liian tyylikäs, taiteellinen ja arvoituksellinen.