Tom Petty: Live at the Fillmore, 1997

Vuoden 1997 alussa Tom Petty & the Heartbreakers perusti leirinsä San Franciscon Fillmoreen. Oleskelunsa aikana yhtye soitti peräti 20 peräkkäistä konserttia, jotka olivat bändin ainoat koko vuonna. Ankkuroituminen yhteen paikkaan antoi orkesterille vapauden liikkua vakio-ohjelmistonsa tuolle puolen. Parinkymmenen illan aikana Heartbreakers kaivoi aarteita syvältä laajasta tuotannostaan ja kutsui esikuviaan lavalle jammailemaan.

Live at Fillmore, 1997 esittelee kohokohtia kuudesta viimeisestä Fillmoren esityksestä. Parasta ja vaikuttavinta on, että keikka ei kuulosta areenavedolta: bändi tulee todella lähelle. Vaikka Heartbreakers on ikuisesti ja epäreilusti köyhän miehen E Street Band, se taipuu häkellyttävän vaikuttavasti hiteistä harvinaisuuksiin ja musiikkityylistä toiseen: R&B/funkin pilkahdukset vaihtuvat psykedeliarockiin ilman, että aasia sattuu tai silta romahtaa.

John Lee Hooker ja The Byrds soivat sulassa saumattomassa sovussa Dylan- ja Rollari-klassikoiden kanssa, ja Bill Withersin Ain't No Sunshine kääntyy komeasti sydäntenmurskaajien repertuaariksi. Rennosti soittava ryhmä on välillä liiankin rento: esimerkiksi Chuck Berryn Bye Bye Johnny olisi kaivannut piirun verran kipakampaa käsittelyä.

Vierailijoiden läsnäolo korreloi jossain määrin cover-biisien määrän kanssa, mikä antaa oman leimansa neljän cd:n boksina ja tupla-albumina julkaistulle livelevylle. Se on kaksiteräinen miekka: itse olisin kaivannut omaa tuotantoa enemmän, mutta paljon Heartbreakersia kuunnelleille tämä on epäilemättä melkoinen karkkikauppa. Yli puolet setistä on omistettu covereille, joista osan esittävät tekijät itse: esimerkiksi John Lee Hooker ja Roger McGuinn vetivät keikalla useammankin biisin.

Tuo piirre tekee tästä enemmän fanituotteen kuin definitiivisen esimerkin Tom Petty & the Heartbreakersin live-esiintymisistä. Kun julkaisusta on olemassa myös 58 biisin (joista 35 covereita) neljän cd:n boksi, olisi tuplan voinut rakentaa bändin omaa tuotantoa painottaen - vaikka se olisi ollutkin itse keikkojen ohjelmiston “vastainen”. Lisäksi It’s Good to Be King -liveklassikon poisjättäminen tuplaversiolta on rikos, joka ei vanhene koskaan.