Eric Bergman & Romance: Songs of Love, Loss and Low Life

Lil’ Beast Records

Monikansallinen Eric Bergman & Romance on niitä yhtyeitä, jotka jäivät jo yhdestä sinkusta pysyvästi mieleen. Vaikutuin näet siinä määrin taannoin sinkkukoosteessa vastaan tulleesta Train-kappaleesta, jolla Bergmanin johtama trio käsitteli americanan ja hiljaisemman poprockin tummaa kauneutta.

Kyseisestä sinkusta, kuten monista muistakin debyyttilevyn biiseistä, nousevat mieleen mm. Johnny Cash, Leonard Cohen ja rauhallisempi Nick Cave. Siinähän sitä on melkoinen kolmen C:n kööri, jonka luoma varjo on pitkä, vaikuttava ja ehkä tarpeettomankin peittävä. Kun Bergmanin sanailua ja runoilua yhdistävä ilmaisumuoto on vielä niin kovin cohenmainen, on albumin puolueeton arviointi allekirjoittaneelle poikkeuksellisen hankalaa. Kaikki kolme em. legendaa kun ovat suuria suosikkejani aloillaan.

Vähäeleisesti soitetut folkahtavat kappaleet korostavat karun kauniita äänimaisemia, joissa melodiat saavat soida avoimina ja sanoille jätetään riittämiin tilaa ympärille. Ja jos melodiat ovatkin kauniita, niin sanoissa käsitellään armotta myös elämän synkempiä puolia, sekä mielen huoneiden hämärimpien nurkkien luokse hylättyjä muistojen kasoja. Niitä ääniä joista ei pääse eroon, ja joita ei pysty koskaan täysin vaimentamaan.

Kyseinen kontrastihan on legendojen suosimaa toimintaa ja kauneus kohtaa tragedian aurinkoisen taivaan alla. Sad Summer Song sovittaa askeliaan alkuperäisen rockin hiljaiseen tahtiin ja Full Moon on niin kaunista harmoniaa, että sydämestä suorastaan kirpaisee.

Songs of Love, Loss and Low Life on tosiaan hankala arvioitava. Ensinnäkin biisit muistuttavat vaarallisen paljon toisten tekemisiä, vaikka omasta soundista voidaankin jo puhua. Toisekseen levy on armottoman lyhyt, kun 26 minuuttiakaan ei ehdi täyttymään, joten kaikki pitkäsoiton mitat eivät teknisesti edes täyty. Toivonkin sydämestäni että bändi jatkaa, kehittyy ja löytää vielä täyden potentiaalinsa, joka tähän mennessä kuullun perusteella on huima.