Tölöläb: Tölöläb

Eclipse

Tölöläb ja Elifantree julkaisivat 10-luvun lopulla kiehtovan yhteisalbumin Blood Moon, jolla kokeellisen nykytaidemusiikin tekijät irrottelivat vailla suurempia filttereitä. Jatkoa onkin saatu sitten Tölöläbin taholta odottaa, mutta nyt on koittanut viimein ihka oikean debyyttipitkäsoiton aika.

Kvartetin itsensä mukaan nimetty albumi pitää sisällään yhdeksän osaa, jotka on vain nimetty ja eroteltu toisistaan roomalaisin numeroin. Tämä tietysti korostaa kokonaisuuden teosmaisuutta ja eheyttä, mutta jostainhan on lähdettävä purkamaan äänten kummaa kollaasia. Toisinaan numeroiden vaihtumista ei tahdo edes huomata, toisinaan siirtymä on ilmeinen, mutta kaikkea yhdistää suuren kuvan hidas hahmottuminen.

V leikittelee matalilla törähdyksillä ja puhaltimien äänillä, liekö mukana krediiteissä listattu japanilainen shakuhachi, sekä kotoisammat oboe ja fagotti yhtä aikaa, mutta yhtä kaikki vaikutus on vahva. Aivan kuin yön pimeimpien taitosten sisään olisi kudottu äänisommitelmia, joiden lynchmaisessa uhkaavuudessa on samaan aikaan disneymäistä toiveikkuutta jonkin Fantasian hengessä. Ymmärrän kuvaukseni kumman ristiriidan, mutta kontrasteista ja erilaisista jännitteistä koko levy tuntuu enemmän ja vähemmän koostuvan.

Instrumentaalisen äänitaiteen elokuvamaisuus on tietysti kiinni siitä, minkälaisia elokuvia on sattunut näkemään ja minkälaisiin ääniraitoihin on sitä kautta tutustunut. Elektroniikkaa vahvasti puhaltimiin yhdistelevä nelikko onkin tavallaan vapauttanut itsensä kaikista rajoista, jolloin VIII saa humista ja säristä kuin avaruudessa nukkuva Nostromo, tai fantasiatarinoiden luolissaan kuhisevat peikot. Ärsykkeiden signaalit toimivat taatusti jokaisen kohdalla uniikisti, etenkin kun Tölöläb jättää niin kovin paljon tiloista vielä tahallaan täyttämättä. Ratkaisu on ehdoton, ehkä jopa tarpeettomankin kova.

Toisaalta ilmavuus sekä eteerisyys ovat toisinaan positiivisempia tekijöitä, sillä juuri puuttuvat palaset, vain hädin tuskin sisustetut huoneet ja tilat, nostavat kuulijan ohjaajan tuolille. Hiljaisuus on alati läsnä, vaimeus ja soundin kotoisa hämäryys rikkoutuu puhaltimien toisinaan leikkisilläkin nuoteilla, mutta kaiken seesteisyys nostaa albumin nimenomaan kokonaisuutena jonnekin normaaliuden tuolle puolen. Tölöläb ei tee kompromisseja, joten tämä on aika lailla ’joko tai’ levy.