Sirkkeli Explosion: Iso terä pyörii

Omakustanne

Korostan heti alkuun, ettei Sirkkeli Explosion -yhtyeessä ole kyse mistään metallista, punkista tai muistakaan musiikillisista äärilaidan räjähdyksistä. Tamperelaiskitaristi Risto Pajarin sooloprojektin musiikki liikkuu ennemminkin kitarapoprockin rauhallisemmissa ja rikkaissa alusvesissä, joissa mikä tahansa on mahdollista. Ja kun sanon ’mikä tahansa’, myös tarkoitan sitä.

Kitarapoprock on siis kaiken perusta ja tutusta kitara-basso-rummut kolmiosta löydetään kummasti uusia kulmia, kun palikoita jaksetaan pyöritellä käsissä ja latoa uudenlaisiin pinoihin. Sovituksissa on progehtavaa otetta, mutta tarpeeton kiemurtelu vältetään onnistuneesti. Eli groovaavan lempeä sinkkuraita Juostaan käärmekylään ei ollut mikään satunnainen ja yksittäinen pamaus tahollaan.

Mikäli kaipaat poprockin tuttuja pintoja ja pientä iskelmäistä kaihoa, niin Minttufernetti maistuu varmasti ja instrumentaaliraita Yhtenä iltana Nekalassa on kuin tehty leppoisien iltahetkien taustalle. Pehmeää, kimmoisaa ja silti riittävän pirtsakkaa. Samaa elokuvamaista jännitteen kasvatusta tekee myös avausraita Iso terä pyörii, sekä tietysti jo em. sinkkubiisi.

Sordiinossani on verta svengaa, surffaa ja maalaa satunnaisen kuulijan silmien eteen unelmien kalifornialaisen, tai ehkäpä jopa meksikolaisen hiekkarannan. Kuohkeaa on, melodistakin, kitaran soidessa lämpimänä nokkelan kuvion päällä. Krypta lisää 70-luvun svengipitoisuutta ja nyt hurmaa etenkin rytmiryhmän kyky tuoda ns. mojoa mukaan. Mistä lienee teksti edes kertoo, mutta vaikuttaa hienosti taustoitetulta klassiselta kummitustarinalta.

Pajarin tapa kirjoittaa ja etenkin sovittaa materiaaliaan ansaitsee syvän kumarruksen. Saatan joskus kutsua ehkä tarpeettomankin kevyesti musiikkia elokuvamaiseksi, mutta nyt kuvaus sopii erityisen hyvin kuultuun. Näissä samaan aikaan pienissä ja majesteettisissa kappaleissa kun riittää tutkittavaa, löydettävää ja ihasteltavaa.