Makrofagi: Musta Ovi

Omakustanne

Siitä onkin vierähtänyt jo muutama vuosi, kun avaruusrockia mm. iskelmään törmäyttänyt Makrofagi tuli viimeksi vastaan. Aika on muuttanut kaikkia meitä ja Makrofagin uuden albumin saateteksti heittää välittömästi haastetta kehään: Savon progekuninkaiden voitokas paluu.

Jaahas, sitä on muututtu rojalisteiksi ja kyllähän ne Rushin sekä CMX:n partikkelit jo ennenkin olivat helposti havaittavissa pinnan alla. Kaikkea on kuitenkin tällä erää enemmän, ja se kaikki venyy ja ulottuu myös laajemmalle alalle.

14 raitaa ja täysi tunti. Tällaisia albumeita ei enää näinä päivinä tule niin montaa vastaan, mutta Makrofagi ryhtyy välittömästi lunastamaan julistuksensa sanoja. Seitsenminuuttinen Auringonnousu hivuttaa metallista soundia mukaan ja mikäpä olisi sopivampaa kokonaisen maailman tarinan kertomiseksi. Alku, keskikohta ja loppu. Synty, nousu, kukoistus, rappio, tuho. Draaman kaarta tarjotaan sellaisella sateenkaarella, että itsensä Ronnie James Dio olisi ylpeä sihdin lakipisteestä.

Musta Ovi on kiistatta kokonaisuus, josta on hankala kiskoa irti osia ja yrittää pilkkoa niitä. Suomalaisugrilainen, angloamerikkalainen ja ikiaikainen soutavat purtta kilvan, kurssin vaihdellessa raidalta toiselle. Kaikkea sitoo kuitenkin yhteen progeisuus, tarumainen tarinankuljetus ja vahva rakkaus 70-luvun soundeja, ilmaisukeinoja ja toisinaan jopa kielikuvia kohtaan.

Tämä on retro ja moderni levy, mahdoton möhkäle purettavaksi ja aivan liian korkea monoliitti ohitettavaksi. En hullaantunut täysin Makrofagin katedraalimaisesta rakentelusta, mutta näen ilmaisun arvon ja työn suunnattoman määrän. Scifiä ja kansantarinoita on yhdistetty jo kauan ennen kuin kukaan puhui mitään muinaisastronauttiteoriasta, enkä voi kuin nostaa hattua. Musta Ovi on jotain tyystin erilaista ja genressäänkin tänä päivänä ainutlaatuista.