Vehje: Puolkuppia

Humu Records

Sanovat että Vehje on kasvanut jo pienimuotoiseksi ilmiöksi, eikä tuota ole vaikea uskoa tähän mennessä kuullun perusteella. Helkutinmoista punkin möykkää ja huudettuja vokaaleja tuli kummasteltua viimeksi Freelancer EP:n aikoina ja nuo samaiset kolme biisiä saavat avata myös albumin. Ja koska soundissa on toinenkin kilotonni vanhan heavyn rupisuutta, saapui toimitukseen vielä upea vinyylilevy – mistäs suuri kiitos ja kumarrus.

Mutta takaisin asiaan. Tutun kolmibiisisen alkumöyhennyksen jälkeen A-puolelle mahtuu vielä kaksi muuta raitaa, joista Isojako kertoo todella tuimasta perinnönjaosta. Suomalaisen miehen mielenmaisema on vaikea, mutta ainahan voi syyttää geenejään, verenperimäänsä ja kohtaloa omasta tuittupäisyydestään – vai voiko? Tragedian ja komedian rajavyöhykkeet ovat vaikeita, etenkin kun tarina saattaa jopa olla ainakin osittain tosi.

B-puoli korkataan jo aiemmin ilmestyneellä tuplasinkulla, tosin väärän liikkeen tehneestä byrokraatista kertova Rytkösen maine on loikannut kärkeen ja Tästä lähtien kuullaan vasta sen jälkeen. Eikä tuollaisella rauhallisemmalla siivulla puoliskoa olisikaan kehdannut aloittaa, kun joutuu odottamaan yli puoli minuuttia ennen kuin kipakampi turpasauna alkaa. Hunsvotti ja ylikalliista hautajaisautosta kertova Yön selekään ovat kaksi täysosumaa, vieläpä eri maalitauluihin.

Tässä vaiheessa lienee sopivaa myös todeta, että tekstien puolesta Vehje painii aivan omassa painoluokassaan kekkoslovakialaisessa harmaudessa. Kaikki hahmot ovat karrikatyyreja, luusereita ja kusipäitä, joiden kohtalo on ottaa kohtalolta vastaan niin kämmen- kuin rystylyöntejäkin. Ja silti, jotenkin, jonkin kumman (suomalaisen?) päähänpinttymän takia sitä asettuu noiden ressukoiden ja pässinpäiden puolelle.

Musiikki on puolestaan hardcoren rupista rätkettä, punkin pauketta ja metallista möyrintää – tosin tekninen puoli on erittäin rautaisesti hallussa. Diskanttiset sosepuurot eivät osu sinne missä Vehje soittelee ja levyä kelpaakin luukuttaa myös volume yhdellätoista. Testattu on, anteeksi naapurit ja muut lähiseuduille osuneet.

Puolkuppia on kymmenen raidan ja reilusti alle vartin mittainen pamaus, joka ei mittojensa perusteella käy pitkäsoitosta lainkaan. Halusin silti nostaa kiekon isompien arvioiden joukkoon, koska väitän sen olevan oikea kokonaisuus ja vieläpä täydellinen sellainen. Vinyyliajan oppeja kunnioittava kahden vahvan puoliskon paketti, jota tulee käänneltyä levysoittimessa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.