Her Shadow: The Love Ghost Chronicles

Svart Records

Unenomaista poprockia pienell� Twin Peaks -viballa esitt�v� Her Shadow osui mielest�ni h�r�nsilm��n taannoisella Fifth Season -sinkullaan. Biisi oli kuin 50-luvun kiiltokuva, joka oli kaapattu hellin k�sin David Lynchin y�maailmaan, mutta vain osittain. Maalaileva elokuvamaisuus, kiireet�n draama, tarkoin punnitut painotukset ja tietysti kaiken kruunaavat lyriikat tekiv�tkin teht�v�ns�. Tosin rehellisyyden nimiss� todettakoon, ett� olen melkoinen Lynch-fani, joten mielipiteeni on ehk� rahdun vaikuttunut musiikin ulkopuolelta.

Samaa l��kett� tarjoili hieman my�hemmin toiseksi sinkuksi nostettu h�yhenenkevyt Devil Inside, jonka sis�ll� erilaiset voimakent�t tuntuivat taas tempovan omiin suuntiinsa. �Sha-la-la-laa� voidaan laulaa tuosta vain, ja kaikki on niin kovin, kovin vieh�tt�v�� ja herttaista � vaikka jokin on samaan aikaan perustavalla tavalla pieless�. Lynch siell� vilahtelee j�lleen peileiss� ja mets�n oksien takana.

Otin albumin riemulla vastaan, mutta The Love Ghost Chronicles on muutakin kuin pumpulisia painajaisia ja venytettyj� kamera-ajoja t�ydellisiss� lavasteissa. Kuten Lynchin t�iss�, my�s nyt tulkintamahdollisuudet vain avartuvat teoksen hitaasti auetessa. Niin musiikin kuin tekstien puolella voi aistia monitasoisuutta, jonka voi joko huomioida tai sitten ei, kuulija asetetaan hallitsijan paikalle. Samalla tietysti vastuu tulkinnoista lipsahtaa oman alitajunnan puolelle, kun rakkauden haamut ja muistot kerrostuvat hiljalleen raita raidalta.

Levyn alkupuolen suoremmat linjat ja selke�mm�t valinnat muuntuvat aina vain usvaisimmiksi, kunnes What Hides in the Dark viimein sulkee matkan plus 13 minuutin massiivisessa mitassaan. Ankkuri onkin kuin elokuva elokuvassa, maalaus maalauksessa ja unen sis�ll� n�hty puolivalveuni. Kaikki kuitenkin laskostuu kauniisti, etenkin kun biisien ainutkertaiset vivahteet tekev�t jokaisesta numerosta omanlaisiaan.

Toki jo alussa on selv��, ett� nyt pysytell��n paksujen samettiverhojen suojissa, mutta tummuudessakin on s�vyj� yll�tt�v�n runsaasti. Raging Blue tipauttaa syv�yst� ja jopa hiukan triphopahtava numero t�ytt�� kuusi ja puoli minuuttiaan tuosta vain. Hieman samoilla linjoilla kulkee levyn loppupuolen Poisoned Moon, jonka jouset soivat kaunista tragediaa ja kuiskaukseksi muutettua h�t�huutoa.