Multimediakonsultit: Sielujen teurastamolla

Komitea

Kitararockiaan virne suupielessä soittava Multimediakonsultit eli ja hengitti 00-luvulla, julistaen samalla konttorirottien ja toimistotahvojen arvoa. Uimahallilta ostostielle on yhä tarkka aikansa kuva, joka pitääkin muuten kuunnella tässä joku päivä tarkoin korvin uudelleen. Tietysti pandemiaa edeltänyt tuplasinkku Paheksun nuorisoa lupaili jo jonkin sortin paluuta, mutta sitten maailma kiepsahti jälleen raiteiltaan.

Multimediakonsultit eivät palaa, he ennemminkin vain palavat hitaasti loppuun, jotta tuhkasta voi versota jotain uutta. Biisit ovat kuuleman mukaan pitkälti vuosilta 2003–2007, ja niitä on pistetty purkkiin lukuisissa mobiilistudiosessioissa Turussa vuosina 2018–2022. Korostan vielä, että tämä ei ole mikään bändin virvoittava uusi alku, vaan kaiken kattava tilinpäätös, tapahtuneiden loppusummaus ja saldojen tarkistus. Hatut siis pois päästä ja testamenttia läpikäymään, koska tästä ei tulla enää nousemaan.

15 biisiä ja 52 minuuttia ovat melkoisia lukuja näinä aikoina, jolloin albumi saa taas olla kahdeksan raitaa pitkä, eikä kukaan jaksa kuunnella mitään yli puolta tuntia – tai kymmentä minuuttia. Toimistojen angstiset kyömyselät pääsevät nyt avokonttoreistaan avoimempiin maisemiin, eivätkä hiiriä käyttävät ihmiset enää muistuta niin kovasti labyrinteissä vaeltelevia hiiriä. Ja kyllähän he yhä älyluurizombiet voittavat paperillisissa toimistoissaan.

Rock soi kitara edellä, vokalistin murina, kähinä ja tulkinta hämmentävät edelleen ja kun napakka melodia löytyy, niin sillähän svengataan vaikka auringonlaskuun asti – kuten mainio Kutistuva mies esimerkiksi osoittaa. MMK pitää myös kiinni kummista luonteenpiirteistään, joiden ansiosta/takia edes lupaavimmista biiseistä ei synny soittolistakelpoista kevytrockkuonaa. Joku roti sentään!

Multimediakonsultit hallitsevat sarkastiset tekstinsä ja kafkamaiset tarinoiden kuljetukset (todistusaineistona mm. Kapselihotellin pornoautomaatilla ja Pohjois-Haaga), joiden aikalinjat eivät ole juuri ottaneet osumia kuluneina vuosina. Tekstejä ei olekaan lähdetty kuuleman mukaan päivittelemään sen kummemmin, mikä on mielestäni oikea päätös.

Tämä taisi siis olla tässä, mutta vaikka neukkarit hiljenevät ja printterit päätyvät kierrätysasemille, voivat konsultit olla ylpeitä tekemisistään. Muistitikuilta, siirrettäviltä kiintolevyiltä ja mappihyllyjen takaa löytyi vielä monta makoisaa yllätystä. Eihän tämä mikään kauneudellaan hurmaava ja hienosyisyydellään hiljentävä kokonaisuus ole, mutta menneiden A4-sotureiden ja aikaa sitten tunnistamattomaksi pikselöityneiden muistikuvien sarjaa ei voikaan oikeastaan arvioida nykytermeillä. Tämä on musiikkia ajalta, jolloin korput olivat muutakin kuin keksejä ja appi tarkoitti vaimon vanhempaa.