Stereolab: Margerine Eclipse

Elektra

Stereolab on kokenut viime vuosina kovia. Joulukuussa 2002 bändin kitaristi Mary Hansen sai surmansa Lontoossa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa ja hetken aikaa koko yhtyeen tulevaisuuden yllä leijui musta pilvi. Hansenin vaikutus bändin studiotyöskentelyyn ei ollut kuitenkaan suuri, joten Margerine Eclipse on loppujen lopuksi hyvin samantyylinen levy kuin vuoden 2001 Sound-Dust. Ainakaan se ei ole sitä merkittävästi synkempi tai ahdistuneempi teos.

Stereolabin yksioikoinen leimaaminen pelkäksi lounge -nimeksi tai retroilijaksi olisi huutava vääryys, sillä on todennäköistä että bändin merkittävyys tullaan tunnustamaan vasta vuosien kuluttua. Jos ja kun niin käy, voi Margerine Eclipse yhdestä huomattavasta puutteestaan huolimatta olla yksi mallikappaleista. Se sisältää kaikki ne elementit joihin Sterolab on vuosien saatossa opittu yhdistämään - outojen äänien reunustamaa pehmopoppia, uljaita jousisovituksia ja kevyttä psykedeliaa sekä englanniksi että ranskaksi. Hienojen sovitusten sekaan on High Llamas -guru Sean O’Haganin johdolla haettu muutamia äkkivääriä ratkaisuja, mutta mielestäni aivan liian vähän. Stereolabin kaltaiselta pioneerilta odottaisi ehdottomasti radikaalimpia suunnanmuutoksia. Juuri tämä on se puute, josta aiemmin mainitsin. Biisien taso on kauttaaltaan hyvä, mutta todellisia piikkejä ei Margerine Eclipseltä voi lyhyen kuuntelun jäljiltä bongata. Sekin, tulevatko ne pitkällisen kelailun myötä esiin vai ei, on yhdentekevää. Stereolabin musiikki on luotu pitkässä juoksussa pötköön kuunneltavaksi.

Yhdessä asiassa Margerine Eclipse vie kyllä Stereolabin aatetta eteenpäin – brittiläisen musiikkimedian keskittyessä Franz Ferninandin ja The Von Bondiesin kaltaisiin rokkareihin, saa Stereolabin kaltainen yhtye hiljalleen asettua sinne minne se on aina kuulunutkin – aivan äärimmäiseen marginaaliin.