Juha Lagström: Lapsista kolmas

Emsalö Music

Juha Lagström on useammastakin yhteydestä tuttu muusikko ja näyttelijä, mutta ymmärtääkseni Lapsista kolmas on miehen debyyttisooloalbumi. Historiaa siis löytyy ja soolosinkkujakin on pistetty maailmalle jo vuodesta 2017 lähtien. Ongelmiakin on ollut henkilökohtaisella tasolla melkoisesti, mutta kenelläpä niitä ei olisi ollut viimeisten vuosien aikana. Vaan sitä tikulla silmään jne., joten nyt on aika katsoa mitä vuodet ovat antaneet.

Musiikin tyyliä voinee helpoimmin kutsua suomenkieliseksi poprockiksi, jossa kotoinen iskelmä vilkuilee verhojen takaa ja melankoliaa levitetään kuin huomaamatta nurkkiin. Albumin materiaalia on kuuleman mukaan kasattu vuosia, joten vaikka siltä on tässä välissä lohkottu hiljalleen peräti yhdeksän sinkkua, tuntuvat kaikki palaset liittyvän enemmän ja vähemmän samaan kuvaan.

Joskus puhutaan erolevyistä ja elämäkertalevyistä, joilla summataan jokin tietty osa tai jakso elämästä. Lagströmin albumin kappaleita yhdistävät monet tekijät, jotka muovaavat siitä puolittaista teemalevyä. Eikä teemana ole mikään poliittinen linja tai fantasiatarina, vaan näiden kappaleiden kertoja epäilee selvästi itseään, valintojaan ja mahdollisesti jopa mielenterveyttään. Suurin osa elämässä tehdyistä liikkeistä ja siirroista vaikuttaa olleen harha-askelia – vai olivatko ne sittenkään?

Tunnustan suoraan puhuvani joskus itselleni, enkä usko olevani läheskään ainoa. Se on tapa selvitä ja käydä läpi asioita, koska toisinaan ajatus selkeytyy vasta kun sen sanoo ääneen – vaikka sitten itselleen. Tässäkin asiassa on kuitenkin eri tasoja. Mä haluun elää on suorastaan vainoharhainen tekstinsä puolella, mutta musiikki vinkkaa jo pahimman olevan takanapäin – ehkäpä kaikki kääntyy sittenkin paremmaksi. Valoja ja varjoja, epäilystä ja onnen lyhyitä kimalluksia. Alamäki alkaa jo häistä, toteaa Yössä Helsingin ja Kai sitä rakkaudeksi sanotaan ei varsinaisesti ylistä rakkauden voimia, kahden äänen käydessä vuoropuheluaan ja vuorovetoaan.

Rumarillumarei nostaa hauskan sanan neljä ensimmäistä kirjainta ja hieroo niitä niin kertojan kuin kuulijankin naamaan. Eipä naurata ei, kun elämän rumempi puoli on niin rillumareita, että pinkeäksi pistää ja rokisti rypistää. Kipsienkelit hajoavat ja Yhtä sekaisin kuin sinäkin antaa alamäen viedä, kun vauhtiin on kerran päästy.

Lapsista kolmas on kipuinen ja vastauksia etsivä albumi, jonka riitaisasta sisuksesta voi löytää myös parannuksen, lohdunkin.