Arctic Monkeys: The Car

Domino Recordings

Arctic Monkeys näyttää vaihtaneen lopullisesti rosoisen rockin salonkikelpoiseen ja superpehmeään barokkipoppiin. Se mikä yllätti kuulijat reilu neljä vuotta sitten edellisellä albumilla, on siis uusi ja uljas normaali. Muutos kuuluu olennaisena osana musiikin kuolemattomiin voimiin, mutta joskus siihen on hankalaa tottua, kuten nyt.

Keulahahmo Alex Turner on jälleen kirjoittanut kaiken materiaalin ja vain yhdellä raidalla kitaristi/monitaitaja Jamie Cook on saanut nimensä mukaan krediitteihin. Kahdella muulla numerolla studiossa auttanut kitaristi Tom Rowley myös huomioidaan tekijänä, mutta todellisuudessa Arctic Monkeys vuonna 2022 on suora Alex Turner Show. Kaikkine etuineen ja haittoineen, mikähän lienee ollut tuottaja James Fordin todellinen panos, kun ainakin ensimmäiset äänityssessiot on kuuleman mukaan viskattu sellaisinaan roskakoriin.

Siirrytään siis loungen puolelle ja annetaan ison orkesterin pumpuloida äänimaisemat, pinkkien höyhenien ja isojen kullattujen peilipintojen silatessa loput. Sinkkuraita There’d Better Be a Mirrorball iskee välittömästi jauhot, vai pitäisikö sanoa silkit, suuhun. Kaikki on kaunista, hiljaista, herttaista ja niin kovin, kovin, kovin suurta, mutta sellaisella Las Vegasin konsertit tuovalla tavalla. Pehmeää suuruutta, pyöreitä äänimaisemia. Jet Skis on the Moat pelaa vaimeaa funk-korttia ja Big Ideas maalaa isoilla mutta himmeiksi sovitetuilla jousilla draamaa taustalle.

Periaatteessa ainekset ovatkin kohdillaan ja sävellyksissä on riittämiin ideoita, mutta kaikki on niin tavattoman sopuisaa ja siirappista, etten vain saa kiekosta otetta. Enkä siis vastusta sokerisuutta, siihen soisi vain löytyvän samanlaista kontrastia kuin mitä Pulp keksi käyttää This Is Hardcorella tai David Bowie legendaarisella Berliini-trilogiallaan.

Hello You lupailee jo pientä säpinää, mutta tunnelma latistuu toistuvasti. Draaman kaarta on vaikea piirtää, kun mikään ei tahdo erottua samasta pehmeästä ja täyteläisestä äänimassasta. Kirkkainkaan valo ilman kontrastia ei ole enää valoa, vaan jotain hahmotonta ja merkityksetöntä.