Peltone: Ilmaa siipien alle

Äänimaailma Records

Peltone on aiemmin Mika Peltonen -nimellä musiikkia tehnyt kotimainen laulaja/lauluntekijä, jonka vuoden 2015 Lupa kimaltaa -albumi taisi joskus päätyä kuunneltavaksenikin. Mitään sen tarkempaa muistikuvaa ei kuitenkaan löytynyt, joten herran tämän otsikon alla julkaisema neljäs albumi sai toimia tavallaan debyyttinä.

Aloitetaan asioiden käsittely tyylistä, joka on periaatteessa suomenkielistä poprockia. Peltone selvästi tuntee lukkarinrakkautta menneiden vuosikymmenten suomirockin suuntaan, genren suurten melankoliakoneiden hengessä, mutta ei kuitenkaan ole aivan niin ’rock’ kuin vaikkapa Juliet Jonesin Sydän tai Popeda. Toinen vahva vaikutin on taatusti suomalainen iskelmärock, joka on viimeisten vuosien aikana kokenutkin kunnon renessanssin.

Estradin lavasteet ovat siis periaatteessa tuttua Kaurismäkeä ja uuteen aikaan pakotettua Viikonloppuisää, mutta eivät asiat aina niinkään yksinkertaisia ole. Harmaassakin on sävyjään ja Peltone osaa tuuppia biisejään perinteisten laidunmaiden tuolle puolen, joskus enemmän ja joskus vähemmän menestyksekkäästi.

Pitkässä juoksussa jo silkka uuttera yrittäminen on kuitenkin usein merkittävämpää kuin tulokset. Erästä ajattelijaa myötäilläkseni, vain rikkomalla jotain voi löytää muutoin piiloon jääviä timantteja. Parhaisiin biiseihin kun pitää joskus suorastaan kompastua. Tälle kiekolle on siunaantunut mielestäni parikin outoa onnistumista, jotka paljastavat täyden loistonsa vasta pienellä voimatoistolla.

Kalteritapetti pelaa bluegrassin patavalttinsa tyylillä ja eron puolimakeaa juhlaa viettävä Walt Disney alleviivaa asiaansa lopun banjolla, kun hymy puristetaan erojuhlissa naamalle – vaikka väkisin. Tyyppi jota odotat groovepoprockailee periaatteessa vaarallisen tutulla ja kaltevalla pinnalla, mutta tämäkin numero kyllä toimii tavallaan ja ehdoillaan. Tunteiden tyhjiö on puolestaan eräänlainen metafora ajastaan, Peltone osaakin siirtää fokusta isosta pieneen ja takaisin onnistuneesti.

Tekstien puolella varjoisuus on mahdollisesti kaikkea jossain määrin määrittävä tekijä, tosin kertomuksissa on myös onnen hippuja ja vihjeitä paremmasta huomisesta. Viima iskee ehkä täydellä voimallaan, mutta lupaus lämpimämmistä päivistä ja palmuista on jotain. Kuulostaako kuluneelta on syntynyt rakkaudesta, kuten myös em. Walt Disney – rakkaudessakin on niin kovin, kovin monia muotoja, tasoja ja tapoja.

Ilmaa siipien alle -albumi yrittää kovasti olla monia eri asioita, tai sitten materiaali ei vain mahdu samoihin kansiin. Niin tai näin, yksitoikkoisuus ei ole ainakaan ongelma. Suuri osa biiseistä on syntynyt kriiseistä ja elon saranahetkistä, kun on mahdollisuus muutokseen. Toisinaan asiat kulkevat kuten toivoimme, toisinaan eivät niinkään, mutta kaikki kannattaa muistaa päivien saldoja summatessa.