Frankie Cosmos: Inner World Peace

Sub Pop Records

New Yorkin herttaisimpiin poprock-ilmentymiin kuuluva Frankie Cosmos toi hymyn huulilleni jo ensi yrittämällä. Yhtyeen edellinen albumi Close it Quietly kun muistuttaa 10-luvun huolettomista päivistä, jolloin pandemiat, yhä lähempänä käytävät sodat ja kaiken loppumisen uhka olivat kaukaisia asioita.

Indie popin ja lo-fi poprockin ihmeellisyyksiä taajaan tutkinut bändi oli kasvanut vuosien saatossa Greta Klinen sooloprojektista oikeaksi yhtyeeksi, ja odotin 20-luvun aukenevan nelikolle mahdollisuuksia täynnä. Mutta sitten tuli loppu, tai siltä se aluksi tuntui. Eihän maailma loppunut ole, mutta reilussa kolmessa vuodessa on tapahtunut hurja määrä hurjiakin asioita.

Inner World Peace – jo silkka nimi vihjailee ironian ja sarkasmin tasoista, mutta saattaa Frankie Cosmoksen tapauksessa olla myös suora ja harras toive. Nämä ovat kuuleman mukaan ensimmäiset kappaleet vuosiin, joita Kline ja kumppanit hioivat kasaan olematta samaan aikaan kiertueella. Studioissa ja treeniksillä on ollut aikaa riittämiin, mutta siitäkin leijonanosa on vietetty yksinäisyydessä, tai erittäin pienten piirien kesken.

A-puolen startti on tuttua Frankie Cosmosta herttaisten poprock-helmien tipahdellessa useimmiten alle kahdessa minuutissa koriin. Fruit Standin kaihoisa kaartelu on mitä ihaninta kuultavaa kaiken koetun jälkeen, aivan kuin sitä saapuisi takaisin tutulle mökkitielle parin vuoden tauon jälkeen. Wayne ottaa nostalgian mukaan melankoliseen liitelyynsä, muistellessaan menneitä koulupäiviä ja taaksejääneitä aikoja.

Jokin on silti muuttunut, biisit on kypsempiä, vauhti seesteisempää, käännökset harkitumpia. 10-luku on historiaa, samoin sen ajan yhtye. Kaikki tavallaan pysähtyy albumin puolivälissä päälle viisiminuuttiseen Empty Head -raitaan, jonka simppeli taustakuvio ja hiottu vokalisointi ottavat aikansa, mutta biisissä on oikeasti puolia enemmän kuin nopassa.

Inner World Peace on harmonisen poprockin ja sileäpintaisen kitararockin yhtä suurta melankolista matkaa, jossa ilon ja surun lukemattomat eri sävyt sekoittuvat toisiinsa hienommin kuin koskaan aiemmin tämän otsikon alla. Kline vaikuttaa löytäneen omanlaisensa rauhan ja sovun myllertävän maailman kanssa, vaikka kysymyksiä esitetäänkin. Keitä me olemme uudessa maailmassa, mitä kaikkea piti jättää taakse ja olemmeko kenties saavuttaneetkin jotain? Suuria kysymyksiä, vastauksiksi tarjotaan pieniä biisien kokoisia ihmeitä.