Hippi & Co: III – Skuta Open Air

Laakelevyt

Kaikella on aikansa ja Hippi & Co pistää hommat pakettiin trilogiansa viimeisellä osasella, ja nähtävästi mitä pysyvimmällä tavalla. Sooloprojekti on täyttänyt sille alussa asetetut tavoitteensa, ainakin joiltain osin, ja tämän jälkeen elon muut puolet saavat viedä jo muutenkin niukaksi käyneet aikavarannat.

III – Skuta Open Air sulkee siis ainakin paperilla ympyrät, kehät ja kaaret jotka I – Paunan sauhut rohkeasti aloitti ja joita II – Avaruus on sanamuunnos jatkoi rauhallisemmin eteenpäin. Rauharäpin ja bassoisen rockin liitto on siis hioutunut huippuunsa jo kolmannessa osassa – vai onko?

Todelliset trilogiat ovat teemoiltaan yhteneviä ja asioitaan summaavia kokonaisuuksia, jotka eivät ole yhtäältä triptyykkejä, mutta eivät toisaalta ole vain kolme samoihin aikoihin luotua teosta. III – Skuta Open Air kuulostaa heti startista tutulta ja turvalliselta, kun kettumaskiaan suosiva Myöhä summailee elämänsä asioita ilman sen kummempia angsteja. Tempo on leppoisampi, kiukku tasaantunut ja voima kumpuaa jostain syvemmältä, aivan kuin urbaani maailma olisi lipunut entistäkin kauemmas taustapeiliin.

Rauhallisemmin renkailleen keinuva Aika alkaa nyt taitaa kiekon keskivaiheilla summata kaiken oleellisen neljässä ja puolessa minuutissaan. Aikaa ei ole kertojalla millään kaikelle oleelliselle riittävästi, mutta lähimmille ihmisille ja parhaille ystäville aikaa kyllä raivataan jostain. Pehmeät rytmit ja aaltoilevat bassolinjat limittyvät räpin ja rockin kudoksissa. Tärkeintä ei ole miten vaan mitä, minkä kertoja on kouriintuntuvasti oivaltanut. Aikamme on sittenkin rajallinen, joten eiköhän oteta elämä haltuun.

Mutta ei Hippi & Co pelkästä rockista ja räpistä elä. Levyn jälkimmäiselle puoliskolle sijoitettu Skuta-trilogia tuo soppaan kauhakaupalla progen hämyisyyttä. Samalla tarina siirtyy ikiaikaisiin metsiin, niiden voimiin, henkiin ja mystisyyteen. Puita ei tarvitse halata, mutta ei kaikkia metsiä tarvitse myöskään avohakkuilla kaunistaa. Metaforiahan nämä tietysti ovat, vai ovatko?

III – Skuta Open Air pyrkii ankkuriraidallaan solmimaan kaiken yhteen. Mistä tässä oli kyse, miksi levyt piti tehdä ja mitkä olivat ne tärkeimmät asiat: rauha sillä tärkeällä u-kirjaimella, sekä rakkaus ilman mitään sivuagendoja. Räpit viistävät hetkittäin jo klassisemmaksi miellettyä runoutta, rock soi rauhallisena mutta energisenä ja mieli on kiistatta lopussa sees. Tähän on hyvä lopettaa.