Jesters of Destiny: Distorting Everything

Ektro Records

Jesters of Destiny on Los Angelesista kotoisin oleva yhtye, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1984 asti. Tuolloin vokalisti/basisti Bruce Duff ja kitaristi Ray Violet pistiv�t kasaan uuden b�ndin, jonka psykedeelisi� vivahteita tihkunut Fun at the Funeral -debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1986. Yhtye oli kuitenkin aikaansa edess� tai j�ljess�, eik� n�in juureva materiaali uponnut kasarin kirein� diskanttiaikoina isompiin massoihin.

Paluuta saatiin odottaa aina vuoteen 2014 asti, mink� j�lkeen koettiin ensin vanhan pitk�soiton digitaalinen julkaisu sek� sit� seurannut uusi The Sorrows That Refuse to Drown -albumi. Puuhamiehen� ja organisaattorina n�iss� kohdin toimi mm. Circle-yhteyksist� tunnettu Jussi Lehtisalo, jonka Ektro-yhti�st� l�ytyi amerikkalaisille samalla luontevasti uusi koti.

Viisi vuotta my�hemmin on koittanut toisen modernien aikojen pitk�soiton aika, tosin Distorting Everything ei kuulosta kovinkaan modernilta. Ainakaan jos modernin mielt�� t�m�n p�iv�n aallonharjalla keikkuvien vaikutteiden kollaasiksi. Duff ja Violet ovat kirjoittaneet kahdeksan uutta raitaa, joiden sijoittaminen lineaariselle aikajanalle tuottaa ongelmia. 60-luvun lopun happoisuus, 70-luvun jyt��v� heavy, 90-luvun angstinen kitararock ja tietysti viel� p��lle ripaus uuden vuosituhannen ��nimaisemointia. Siin�h�n sit� riitt�� analysoitavaa, nautittavaa ja sulateltavaa, etenkin kun pullan rusinat ovat l�hes luumun kokoisia.

Superhappoinen sinkkuraita Your Lord Good God svengaa heavy rockin alkul�hteill�, ollen Black Sabbathia notkeampi ja Mountainia sumuisempi. Avaukseksi sijoitettu toinen sinkku, eli Heavy, Kickin� A, on puolestaan rockimpi, r�yhke�mpi ja takovampi numero, jolla Led Zeppelinin ja AC/DC:n outo liitto toimii v�hemm�n usvaisessa maisemassa. Kiihke�st� soitosta voi l�yt�� alkuvoimaa, ylivoimaa ja yliluonnollista vetovoimaa, joka ei tosin kuki muilla raidoilla yht� rikkaana.

Anna Bella jyrisee my�s mukavasti ja New Black Pants osaa hyp�t� western-hepan selk��n, mutta soundien sotkuisuus ja tunkkaisuus eiv�t oikein tee oikeutta millek��n osa-alueelle. Liian savuista, eik� kuitenkaan riitt�v�n friikki�. Hmm, psykedelia on totta tosiaan syv�, monimutkainen ja hankala trippi kaltaiselleni koltiaiselle, jolta puuttuu ns. ensik�den kokemus aiheista.

Distorting Everything on erilainen albumikokonaisuus, jonka kyytiin kapuaminen vaatii aivan omanlaistaan asennetta ja fiilist�. Vanhanaikaiseksi rakkauslauluksi tituleerattu ankkuriraita Atrocity Queen toimikoon viimeisen� todistajanani, sill� suuruudenhullu rock-eepos on mit� selvimmin j�lleen vuosikymmeni� aikaansa j�ljess� � tai edell�.